Maaseutu

Maidontuottajaksi Norjan vuoristomaisemiin

Maaseutu 15.11.2015

Viime kuussa tila sai maidosta kaikkine lisineen 54,9 senttiä litralta.


Ragnar Bjøru
Marita Ruohoranta kertoo aina pitäneensä eläimistä, joten maatilalle päätyminen ei ollut yllättävää.

Suomalainen Marita Ruohoranta ehti toimia 20 vuotta kätilönä, ennen kuin hän päätyi Norjan jylhiin vuoristomaisemiin lehmiä lypsämään.

Nyt hän puhuu sujuvasti keskituotoksista ja nautarotujen eroista, rakolattioista ja parsimatoista, heinän paalauksesta ja maataloustuista.

Nykyinen työ ei eroa entisestä niin paljon kuin kuvittelisi. "Samalla tavoin tässä avustetaan synnytyksessä ja huolehditaan äidin ja lapsen hyvinvoinnista", hän vertaa.

Pertunmaalla syntynyt Ruohoranta valmistui kätilöksi 1994 – työttömäksi. Norjasta töitä löytyi, ja löytyi myös puolisoksi maajussi.

Aluksi Ruohoranta jatkoi kätilönä ja autteli tilalla. Viime vuoden kesäkuussa hän jätti kätilön työt kokonaan. Mies joutui olkapääleikkaukseen eikä enää selvinnyt lypsämisestä.

Nyt tilalla suunnitellaan lypsyrobotin hankintaa.

Lypsäviä on 24, eikä päälukua robotin myötäkään aiota kasvattaa yli kolmenkymmenen.

"Meille on tehty tarkat talouslaskelmat. Pärjäämme 30 lehmällä oikein hyvin."

Viime kuussa maidon tuottajahinta oli kaikkine lisineen lähes 55 senttiä litralta.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT