Tuominen heräsi yöllä neljän aikaan ulvahdukseen ja haukahdukseen, mutta ei nähnyt ikkunasta mitään pimeässä. Aamulla hän löysi puutarhastaan peuran raadon ja susien tassun jälkiä.
Susien jälkiä ovat tutkineet monet asiantuntijat. Tuomisen mukaan kuuraisessa nurmikossa oli erikokoisia jälkiä. Petojen määrää on vaikea määrittää, kun läheisen pellon pintakin oli jäätynyt kovaksi.
Tuomisen mukaan laumassa on ilmeisesti ollut mukana pannoitettu naarassusi. Susipuhelimen mukaan kyseinen yksilö on liikkunut Takkulan kylän seutuvilla viime ajat.
Koululaisten vanhemmat ovat huolissaan susien tulosta pihoihin ja kouluteille. ”Lokakuusta 2010 lähtien Tassurekisteriin on karttunut Mynämäen, Nousiaisten ja Pöytyän alueilta 974 havaintoa”, kertoo Nousiaisten Kirkonpiirin koulun vanhempainyhdistyksen jäsen Tiltu Nurminen.
”Ihmiset eivät jaksa enää ilmoittaa havaintoja Tassu -järjestelmään”, Nurminen sanoo. ”Kolme viikkoa sitten sudet säikyttivät bussia odotelleen koulutytön pysäkiltä kotiin. Kaksi viikkoa sitten susi puolusti saalikseen saamaansa supikoiraa 3 metrin päässä paikalle tulleista miehistä ja pakeni vasta, kun he hakivat lamput sisältä.”
Nurmisen mukaan ihmiset ovat turhautuneet riistantutkijoiden, maa- ja metsätalousministeriön ja poliisin toimettomuuteen susipulmassa.
Nousiaisten Henrikin koulun auditoriossa pidetään maanantaina 21.11 klo 16.00 kaikille avoin keskustelutilaisuus susista.

