Pekka Lahti, Hannu Nurminen, Vilho Harju ja Timo Solismaa kertaavat valokuvakirjasta yhteisiä muistojaan. Kuva: Johannes Tervo
Kymmenen viljelijää kohtasi kuntoutuksessa – siitä alkoi ystävyys, joka on 26 vuodessa vain syventynyt
Kun Härmän kylpylässä tavanneen kuntoremppaporukan jäsenistä yksi menehtyi, yhdeksän muuta miestä seisoivat pitkään hänen arkkunsa vierellä.Kauhava
Timo Solismaa, Pekka Lahti, Martti Ihalainen, Esko Mastokangas, Vilho Harju ja Hannu Nurminen tutussa kohtaamispaikassaan Härmän kylpylässä. Kuva: Johannes TervoIloinen puheensorina täyttää Härmän kylpylän perhehuoneiston. Vanha porukka on koossa taas.
Viime vuosituhannen lopulla joukko keski-ikäisiä miehiä kohtasi toisensa Aslak-kuntoutuksessa Härmän kylpylässä. Tästä alkoi tapaamisten perinne, joka on jatkunut 26 vuotta.
Tällä kertaa yhteiseen viikonlopunviettoon ovat saapuneet Pekka Lahti (Ilmajoki), Timo Solismaa (Viitasaari), Hannu Nurminen (Laihia), Vilho Harju (Kurikka), Esko Mastokangas (Halsua) sekä Martti Ihalainen (Pihtiputaa).
Kukaan heistä ei olisi uskonut, että Kelan järjestämästä kuntoutuksesta syntyisi perinne, joka jatkuisi vuosikymmeniä.
”Meitä oli seitsemän lehmämiestä, yksi sikatilallinen, viljanviljelijä ja hevosmies.”
Aslak-varhaiskuntoutuksia järjestettiin 1990-luvulta 2010-luvun puoliväliin saakka. Kuntoutusten tavoitteena oli ylläpitää ja parantaa keski-ikäisten työkykyä.
Vuonna 1999 kuntoutukseen saapuneet miehet olivat 40–50-vuotiaita ja tapasivat toisensa ensi kertaa. Heitä yhdisti ainoastaan maatalouden harjoittaminen.
”Meitä oli seitsemän lehmämiestä, yksi sikatilallinen, viljanviljelijä ja hevosmies. Kaikki tekivät vielä täysillä töitä”, Pekka Lahti kertoo.
”Tultiin rinta rottingilla kuntoutukseen, kun oltiin niin kovia työmiehiä. Kellään meistä ei ollut vielä lääkedosettia. Nyt doseteissa on niin paljon lääkkeitä, ettei kansi tahdo mennä kiinni.”
Kuntoutus järjestettiin kolmessa viikon mittaisessa jaksossa, ja viikkojen aikana porukka hitsaantui hyvin yhteen. Viimeisen jakson päätteeksi ilmassa oli haikeutta, kun porukka hajosi.
Kului kuukausia. Lopulta Hannu Nurminen tarttui puhelimeen ja alkoi soitella kuntoutuskavereille.
”Olin halukas tapaamaan muita ja aloin kysellä, eikö nähtäisi vielä. Kun muut olivat samaa mieltä, varasin kylpylästä huoneet ja tapasimme uudestaan puoli vuotta myöhemmin.”
Perinne on jatkunut siten, että syksyisin ja keväisin miehet tapaavat Härmän kylpylässä ja kesällä Timo Solismaan mökillä Viitasaarella.
”Kun jäin leskeksi, kaverit muistivat minua heti. Sain viestejä, jotka auttoivat jaksamaan.”
”Usein tällaiset porukkakokoontumiset kestävät vain muutaman vuoden, mutta meidän perinteemme ei osoita hyytymisen merkkejä. Tästä on tullut henkireikä ja elämän kohokohta, jota voi innolla odottaa”, Pekka Lahti sanoo.
Nykyään jokainen miehistä on siirtynyt eläkkeelle. Lapset ovat muuttaneet omilleen ja suurin osa karjatiloista lopetettu.
Tapaamiset ovat odotettu henkireikä. Kuvassa Vilho Harju ja Timo Solismaa. Kuva: Johannes TervoVuodet ovat kohdelleet alkuperäistä porukkaa eri tavoin. Jotkut ovat kohdanneet tragedioita kuten puolison tai lapsenlapsen menetyksen. Osa on ryhtynyt omaishoitajiksi, osa päätynyt avioeroon.
Yhteisiin hetkiin on mahtunut iloa ja surua. Ryhmässä keskustellaan luottamuksellisesti ja syvällisesti asioista, joista ei arjessa tulisi puhuttua.
”Kun jäin leskeksi, kaverit muistivat minua heti. Sain viestejä, jotka auttoivat jaksamaan”, Hannu Nurminen kertoo.
”Asumme kauempana toisistamme, joten voimme puhua yhdessä sellaisista asioista, joita ei tulisi puhuttua naapureiden kanssa”, Vilho Harju sanoo.
”Kun jollain meistä on ongelmia, yritämme ratkoa niitä yhdessä. Olemme käyneet keskusteluja, joissa on menty todella syvälle aina itkuun asti. Näitten miesten kanssa voi puhua ihan kaikesta”, Esko Mastokangas jatkaa.
Hevospiireissä tunnettu Martti Ihalainen pitää ryhmän yhtenä rikkautena sitä, että se koostuu erilaisista ja eri puolilta Suomea asuvista miehistä.
”Ystäväpiirissäni on paljon hevosalan ihmisiä. Sitä tahtoo helposti sokaistua omaan piiriinsä, ja jutut liikkuvat aina samojen asioiden ympärillä. Maailmankuva laajenee, kun tutustuu muunlaisiin ihmisiin.”
Kuntoremppaporukka on aiemmin vieraillut muun muassa Martti Ihalaisen hevostilalla. Kuva on porukan valokuvakirjasta. Kuva: Johannes TervoMiehet ovat esitelleet toisilleen kotiseutunsa luontoa ja nähtävyyksiä. Martti Ihalainen käytti kavereitaan hevostilansa lisäksi ”kahdeksan surmanluodin” tapahtumapaikoilla sekä Anssi Tikanmäen konsertissa Niemenharjun tanssilavalla.
Timo Solismaa on kierrättänyt miehiä Keiteleen järvimaisemissa.
”Kun Pohjanmaan miehet tulevat Viitasaarelle ja katsovat tyyntä Keitelettä, he toteavat, että olisipa tuokin peltoa, niin siinä kasvaisi hyvä ohra.”
Tapaamisten osallistujamäärä ja ohjelma ovat vaihdelleet. Takavuosina miehet urheilivat, mutta raskaampi liikunta kuten lenkkeily ei enää kuulu ohjelmaan.
Kaikki eivät enää pääse kokoontumisiin elämäntilanteidensa vuoksi.
Kerran puolisot olivat mukana. Silloin yhteinen kemia muuttui ja tunnelma oli varautuneempi. Kokeilu vahvisti ajatusta, että miehetkin tarvitsevat keskinäistä aikaa.
Alkuperäisestä kymmenen hengen porukasta kaikki eivät enää pääse kokoontumisiin elämäntilanteidensa vuoksi, ja yksi ystävistä on saateltu hautaan.
”Hän saapui viimeiseen tapaamiseen kylpylään happipullon ja happiviiksien kanssa. Muutamaa kuukautta myöhemmin hän menehtyi.”
”Kävimme kaikki yhdeksän miestä hänen arkkunsa vierellä. Pidimme pitkän hiljaisen hetken, ja minä luin Eino Leinon runon. Kertoo olennaisen meidän yhteishengestämme, että kaikki tulivat siunaustilaisuuteen”, Esko Mastokangas toteaa.
Timo Solismaa (vas.), Martti Ihalainen, Esko Mastokangas, Hannu Nurminen, Vilho Harju ja Pekka Lahti pulikoimassa. Kuva: Johannes TervoMenetykset ja yhdessä jaetut vaikeudet ovat kasvattaneet yhteishenkeä.
”Aina ei tarvita erityistä ohjelmaa. Se riittää, että on hyvä porukka ja pääsee hetkeksi eroon omista kuvioista”, Martti Ihalainen toteaa.
”Jos en aikoinaan olisi lähtenyt Aslak-kuntoutukseen, olisin jäänyt paljosta paitsi.”
”Nuorempana saatetaan tavoitella mammonaa, mutta vanhemmiten se menettää merkitystään. Kyllä ystävyyssuhteet ovat paljon tärkeämpiä”, Pekka Lahti sanoo.
”Me aiomme jatkaa tapaamisia, kunnes luoja rupeaa nyppäämään meitä pois.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
