Maatalous

Aiemmin luomubroilereista uutisoitua: Luomubroilereille löytyi väliaikainen teurastuspaikka

Maatalous 24.04.2017

Kultasiivessä arvioidaan viennin voivan nousta jopa viidennekseen, jos Eviran kanssa löytyy ratkaisu puutteiden korjaamiseen.


Ville-Petteri Määttä
Luomubroilereita tuottaa viisi tilaa, joiden tuotanto on vaakalaudalla, jos teurastamo ei saa pian jatkaa toimintaansa.

Keltasiiven siipikarjateurastamon sijasta Luomu Investin broilereille on löydetty väliaikaiset teurastuspaikat, ensin Säkylästä ja sitten Liedosta, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Arto Jokinen MT:lle.

Luomubroilerin taru oli vähällä loppua, kun Evira asetti Keltasiiven siipikarjateurastamon Säkylässä markkinointikieltoon huhtikuun alusta vuoden loppuun.

Jokisen mukaan luomubroilerit saatiin pidettyä täpärästi markkinoilla, kun isot teurastamot tulivat avuksi. Keltasiipi hoitaa jatkokäsittelyn kuten tähänkin saakka.

”Viikko kerrallaan eletään. Uskon, että liiketoimintaa kyetään jatkamaan, jos uusia yllätyksiä ei tule.”

Kustannuksista Jokinen ei uskalla tässä vaiheessa sanoa mitään, sillä ensimmäistäkään laskua ei ole väliaikaisjärjestelyistä tullut, mutta kalliiksi tämä tulee.

”Tärkeintä on ollut varmistaa, että kovalla työllä aikaan saatuja markkinoita ei saman tien menetetä”, Jokinen toteaa.

Evira perusteli markkinointikieltoa viidellä eläinsuojelumääräyksellä. Teurastuksia voidaan jatkaa, mutta broilereita ei saa markkinoida luomuna.

”Jos samaa linjaa sovellettaisiin koko Euroopassa, yhtään teurastamoa ei sen jälkeen olisi”, Jokinen väittää.

Luomubroilerikohu on herättänyt kiivasta keskustelua muun muassa maa- ja metsätalousministeriössä. Vasta hetki sitten suomalaiset olivat vierailulla Aasiassa, ja luomubroilerin viennin käynnistyminen oli esillä matkalla.

Jokisen mukaan pari päivää sitten hongkongilainen kauppaketju lanseerasi luomubroilerin ja toisen ketjun kanssa keskustellaan pian alkavilla ruokamessuilla. Hän arvelee, että tänä vuonna viennin osuus voi nousta jo viidesosaan, jos tuotanto jatkuu. Luomubroileri on löytänyt tiensä myös kotimaisten markettien hyllyihin.

”Kapasiteetti alkaa tulla vastaan ja laajennusinvestointeja tarvittaisiin, mutta tässä tilanteessa kukaan ei uskalla tehdä mitään.”

Keltasiiven teurastamon sulkeminen teettää valtavasti lisätöitä tuottajille ja koko ketjulle, mihin on ollut mahdoton etukäteen varautua, Jokinen toteaa.

Keltasiiven teurastamossa on voitu käyttää pieniä kuljetuslaatikoita, mutta ne eivät käy isoille.

Luomubroilerit kerätään käsin, ja isojen laatikoiden tuominen halliin saattaa säilyttää eläimet. Kasvatushallejakaan ei saa täysin pimeäksi Suomen ikkunamääräysten takia, mikä tekee keruusta työlästä.

Uutinen ilmestyi painetussa Maaseudun Tulevaisuudessa perjantaina 21.4.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT