Maatalous

Katso video: Näin hajoaa pyöröpaali muutamassa sekunnissa – siitossonni Buffo av Boe levittää oljet tehokkaasti sarvillaan

Kuivikepaalin saapuminen saa muuten rauhallisen siitossonnin riehaantumaan, kertoo omistaja.

Kuivikepaali voi saada leppoisankin sonnin innostumaan. Sen todistaa Pirita Järvensivun karjatilallaan Ikaalisissa kuvaama video, jossa ylämaankarjan siitossonni Buffo av Boe ryntää olkipaalin kimppuun heti, kun se lasketaan paalipihdeistä maahan.

3-vuotias Buffo on Järvensivun mukaan muuten niin rauhallinen ja kiltti, että sillä voisi vaikka ratsastaa. Paali saa sen kuitenkin vauhtiin.

"Osa naudoista lähtee jo traktorin perään nähdessään, että kuivikepaalia tuodaan. Ne käyvät heti kimppuun, kun paali putoaa", Järvensivu kertoo.

Hän arvelee, että etenkin sonneista on mukava päästä paalin kanssa näyttämään voimiaan. "Eihän siinä tunnu muutama sata kiloa missään."

Kaikkia yksilöitä paalit eivät Järvensivun tilan 50-päisessä laumassa kiinnosta, mutta joskus lehmätkin intoutuvat niitä puskemaan.

Toinen, millä lauman saa riehaantumaan, on leipä. Karjalle annetaan välillä leipää, jotta sen avulla on helppo tarvittaessa houkutella eläimiä esimerkiksi toiselle laitumelle ja teurasautoonkin, Järvensivu kertoo.

Hän jakoi kuvaamansa videon ensin Facebook-ryhmässä Avoin kuvapäiväkirja maaseudun tuottajilta. Maanantai-iltapäivällä video oli kerännyt yli 1 400 tykkäystä.

Lue lisää