Maatalous

Ammattitaitolisän puuttuminen voi olla työsyrjintää – ulkomaalaiselle kausityöntekijälle maksettava ammattitaitoa vastaava palkka

Työsuojeluviranomainen valvoo tänä kesänä tehostetusti kausityöntekijöiden työsuhteen ehtoja.
Jaana Kankaanpää
Ulkomaalaisia kausityöntekijöitä työskentelee muun muassa vihannestiloilla. Kuvituskuva.

Itä-Suomen aluehallintovirasto muistuttaa, että kokeneille kausityöntekijöille ei voi maksaa alinta mahdollista palkkaa. Tilanne voi täyttää työsyrjinnän tunnusmerkistön, mikäli ammattitaitolisä jätetään maksamatta työntekijän ulkomaalaisuuden vuoksi, tiedotteessa sanoo työsuojelutarkastaja Merja Laakkonen.

Työsuojeluviranomainen valvoo tänä kesänä tehostetusti kausityöntekijöiden työsuhteen ehtoja. Valvonnoissa kiinnitetään nyt erityistä huomiota siihen, onko työntekijän ammattitaito, työtehtävät ja työkokemus huomioitu palkassa.

Kaikille työnantajille ei aiempien tarkastusten perusteella ole ollut selvää, että ulkomaalaisille työntekijöille pitää maksaa yleissitovan työehtosopimuksen mukaista palkkaa.

Lisäksi palkkojen tarkastamisessa on ollut ongelmia, koska työaikakirjanpito on ollut puutteellinen.

Itä-Suomen aluehallintoviranomainen haluaa valvonnoilla varmistaa myös sen, että kilpailutilanne on reilu työnantajille, jotka hoitavat lakisääteiset velvoitteensa.

Viranomainen valvoo kesällä sitäkin, että työnantaja on varmistunut palvelukseen ottamansa ulkomaalaisen henkilön työnteko-oikeudesta.

EU/ETA -maan kansalaisella on Suomessa rajoittamaton työnteko-oikeus. Työntekijä, joka ei ole EU/ETA -maan kansalainen, tarvitsee työntekoa varten yleensä joko työntekijän tai muun ansiotyöhön oikeuttavan oleskeluluvan.

Lue lisää

Maahanmuutto koskee kohta kaikkia

Ulkomaalaisille kausityöntekijöille myönnetty yli 10 000 työlupaa

Kaksi metsuria sahasi toisiaan Iittalassa – näin tapahtumat etenivät

Andersson jyrähtää työnantajille: Jos vähimmäispelisääntöjä ei turvata yleissitovuudella, se pitää tehdä lailla