Lihakeskusliitto arvosteli teurastamoja oligopolista – osuuskunnissa tällainen hämmentää - Maatalous - Maaseudun Tulevaisuus
Maatalous

Lihakeskusliitto arvosteli teurastamoja oligopolista – osuuskunnissa tällainen hämmentää

"Harmittaa, kun tietoisesti luodaan vastakkainasettelua."
Juha Sinisalo
Teurastamokenttä on käynyt läpi valtaisan muutoksen eikä nykyinen rakenne ole syntynyt sattumalta, muistuttavat lihaosuuskuntien toimitusjohtajat Risto Lahti Itikalta ja Lihakunnasta ja Veikko Kemppi LSO:lta.

Nautaa, sikaa, broileria, monenlaista makkaraa. Atrian ja HKScanin omistajaosuuskuntien johtajat kutsuivat grillin ääreen keskustelemaan lihatalojen juhannuksen edellä saamasta kritiikistä. Tarjottava oli valittu harkiten. Molempien talojen tuotteita oli tarjolla tasapuolisesti.

Pieniä ja keskisuuria lihan jalostajia edustava Lihakeskuskunta kritisoi sitä, että teurastus on keskittynyt kahdelle isolle ja yhdelle hieman pienemmälle. Liiton mielestä pienten jalostajien lisäksi tuottajat kärsivät teurastuksen keskittymisestä, oligopolista.

Toimitusjohtajat Veikko Kemppi LSO Osuuskunnasta ja Risto Lahti Itikka Osuuskunnasta ja Lihakunnasta pitävät kritiikkiä erikoisena. "Jäsenistöltä on tullut palautetta ja yleinen näkemys on, että tätä on kuultu ennenkin", Lahti toteaa.

"Harmittaa, että luodaan tietoisesti tällaista vastakkainasettelua", Kemppi sanoo. "Viestikin on ristiriitaista, jotenkin liimaamalla vanhoista aineksista tehtyä", Lahti toteaa.

Kemppi ja Lahti ovat tuttuja ja keskustelevat säännöllisesti. Kotimaisen lihantuotannon edistäminen on yhteinen intressi.

Yhtä lailla osuuskuntien jäsenet, lihantuottajat, keskustelevat asioista, Kemppi muistuttaa.

Lahden mukaan jalostusyhtiöt Atria ja HKScan ovat eri asia, ja ne kilpailevat tiukasti markkinoista ja tilasta kaupan hyllyssä.

"Kaupan liha- ja lihajalostevalikoima olisi aika suppea ja sirpaleinen ilman kotimaisten teurastamojen Atrian, HK:n ja Snellmannin tuotteita. Vilkaisin hyllyt, kun hain illan grillattavat marketista", Kemppi huomauttaa.

Keskusteluyhteys on luontevaa, sillä lihatalot tekevät monenlaista yhteistyötä sikojen genetiikkaa tuottavasta Finpigistä sivutuotteita käsittelevään Honkajokeen, ja yhteisen Länsi-Kalkkunan ansiosta tuotanto jatkuu Suomessa.

Mitään lisäarvoa tuottavaa yhteistyötä ei suljeta pois, Kemppi ja Lahti vakuuttavat.

Voisiko siis esimerkiksi kaikki siat teurastaa yhdessä paikassa? Kaksikko vilkaisee toisiaan. Keskeisten teurastamojen yhdistämisestä ei sentään haluta puhua, ainakaan julkisesti.

Lahden mielestä huoltovarmuus puoltaa monen teurastamon mallia. Jos korona sulkisi yksittäisen tehtaan, ruokahuolto pystyttäisiin silti turvaamaan. Suomi on myös iso maa ja kuljetusetäisyydet pitkiä.

Toisaalta teurastuksen keskittäminen tehostaa tuotantoa ja antaa tilaa tuottajahintojen nostolle.

Nykyinen kolmen teurastamon malli on etu myös tautiturvan kannalta.

Jos suomalaisessa omistuksessa oleva teurastus ei olisi kehittänyt toimintatapojaan, mikä olisi vaihtoehto? Nykyinen rakenne ei ole syntynyt sattumalta. Kemppi muistuttaa.

Kempin mukaan lihanjalostuksella on yli satavuotiset perinteet. Osuuskunnat syntyivät, kun karjatilat halusivat varman markkinakanavan ja maksajan tuotteilleen. Sama pätee edelleen.

Kemppi ja Lahti vakuuttavat, että lihaa riittää kaikille, mutta se edellyttää, että ostajat sitoutuvat kotimaiseen lihantuotantoon pitkäjänteisesti. Lihaketju on pitkä eikä voi olla niin, että lihaa ostetaan vain silloin, kun se itselle sattuu sopimaan.

Tuotantoketjun kehittämisestä syntyy kustannuksia. Kun halutaan toimia vastuullisesti ja vaatimukset ovat muita korkeammat, myös kustannuksissa on väistämättä eroa, he muistuttavat.

Keskittymistä kritisoineen Lihakeskusliiton jäsenistössä on yrityksiä, joka käyttävät tuontilihaa. Toki kotimaisen lihan käyttäjiäkin on.

Kaksikko vakuuttaa, että vienti on kokonaisuutena etu alalle ja kansantaloudelle. Lihaa riittää taatusti kaikille, jotka suostuvat maksamaan siitä suomalaisen tuotannontavan mukaisen hinnan ja sitoutuvat pitkäjänteisesti asiaan.

Vienti tarjoaa lisää markkinoita ja laajennusmahdollisuuksia kotimaiselle tuotannolle, ja vienti tuo myös rahaa ketjuun.

Ulos pyritään viemään arvo-osia ja toisaalta ostajia on esimerkiksi sorkille ja korville, joille ei ole kotimaassa kysyntää, Lahti muistuttaa.

Vientikohteista on löytynyt ravintoloita ja asiakkaita, jotka haluavat eettisesti ja ilman antibiootteja kasvatettua, huippulaatuista lihaa, ja ovat valmiita maksamaan.

Sianlihaa vietiin tammi–huhtikuun tullitilaston mukaan Kiinaan 16 miljoonaa kiloa. Sen on yli neljännes tuotannosta. Kotimaassa ei ole silti kärsitty lihapulasta.

Kempin mukaan viennin kasvu ei jatku näin loputtomiin. Kiinan kaltainen jättivaltio pyrkii taatusti tuottamaan pääosan ruuasta itse. Nyt eletään poikkeusaikoja afrikkalaisen sikaruton takia.

Kiinan viennistä on opittu paljon ja samalla on luotu kontakteja, joista on etua, kun uusia vientikohteita haetaan, Lahti pohtii.

Lue lisää

Tuottajien vaadittava yhtiöiltään enemmän

Lihakunta ja Itikka maksavat kelpo korot jäsenilleen – osuuspääoman korko vastaa 2–7 sentin lisähintaa lihakilolle

Koskenkorvan tehtaan uusi tuotantolinja vauhdittaa A-Rehun tavoitetta: "Soijasta luopuminen sikojen ja broilereiden rehuissa on mahdollista"

Ministerin entinen erityisavustaja tekee ilta-askareita sikalassa – katso videolta myös, mitä Risto Lahti tuumii lihaosuuskuntien tulevaisuudesta