Maatalous

Traktorikaupassa painetaan taas kaasua – koronan aiheuttamat seisokit ovat ohi

Kesäkuun puolivälin jälkeen on rekisteröity 50 prosenttia enemmän traktoreita kuin samaan aikaan viime vuonna.
Tapio Vesterinen
Traktorikauppa on käynyt vilkkaasti kesäkuun puolivälistä lähtien.

Maataloustraktoreiden myynti alkaa päästä vauhtiin koronaepidemian aiheuttamista tuotantokatkoksista ja toimitusviiveistä tehtailla. Myös Valtran myynti on vilkastunut pitkittyneen seisokin jälkeen.

Pandemia pysäytti tai ainakin hiljensi kaikki traktoritehtaat, kun kokoonpano seisahtui komponenttipulaan. Pahin on ohi ja kesäkuun puolivälin jälkeen kauppa on käynyt Suomessa reilusti vilkkaammin kuin vuosi sitten.

Valtralla katkos kesti muita pidempään, kun vajaan kolmen viikon koronatauon jälkeen tehdas pysähtyi uudelleen viideksi viikoksi alihankkijan tehtaan palon takia. Tuotanto käynnistyi vasta kesäkuun alussa. Kesäkuun puolivälin jälkeen toimitukset pääsivät taas täyteen vauhtiin.

Koronaepidemia jätti ison loven kevään konemyyntiin. Tammi–maaliskuussa traktoreita toimitettiin likimain saman verran kuin vuotta aiemmin. Huhtikuusta lähtien menekki notkahti ja toukokuu oli erityisen hiljainen.

Toisen vuosineljänneksen toimitusmäärät jäivät kolmanneksen vuoden takaisesta. Toimittamatta jäi noin 120 maataloustraktoria.

Vajetta on alettu jo kuroa umpeen. Kesäkuun puolivälin jälkeen on rekisteröity 50 prosenttia enemmän traktoreita kuin vuosi sitten. Vetureina ovat Valtra, John Deere ja Claas.

Kurottavaa riittää, jos rima pidetään viime vuoden myynnissä.

Viime vuonna ensirekisteröitiin 1 416 maataloustraktoria, joista toisella vuosipuoliskolla 519. Jotta myyntimäärä säilyisi viimevuotisena, heinä–joulukuun myynti pitää nousta 640 traktoriin. Se olisi vilkkain syksy neljään vuoteen.

Traktorikauppa kävi aika normaalisti maaliskuulle saakka ja vuodesta odotettiin viime vuoden kaltaista tai hieman parempaa, mutta korona sotki arviot. Maatalouden tuotantoedellytykset eivät ole kuitenkaan muuttuneet, jolloin syksystä voidaan odottaa melko vilkasta.

Vetoapua voi tulla siitäkin, että Valtran tehtailla pidettiin kesälomia toukokuussa, kun selvisi, että kokoonpano seisoo. Heinäkuussa ollaan töissä, kun yleensä se on lomakuukausi. Valtra rekisteröi kotimaahan menevät koneet tehtaalla sitä mukaa, kun ne valmistuvat.

Lue lisää:

Markkinakatsaus: Vuonna 2019 fosfori halpeni ja traktorikauppa hyytyi

Tunnetko traktorit? Koneviestin visalla testaat, kuulutko tietäjien raskaaseen sarjaan

Lue lisää

Belgian ulkoministeri tehohoidossa koronan takia – BBC: Espanjassa on todettu nyt yli miljoona koronatartuntaa

Lue uusin koronakatsaus: Suomen epidemiatilanteessa näkyy pientä positiivista valoa

Koronaa torjutaan nyt alueellisilla toimilla – baarit ruokaravintoloita tiukempien koronarajoitusten piiriin

Tässä kunnat, joissa koronaa on ollut koko taudin aikana alle viisi tapausta – Siilinjärvi on kunnista väkiluvultaan suurin, kunnanjohtaja: ”Olemme onnistuneet"