Sateet pelastivat paljon Etelä-Karjalassa — "Sato-odotukset koko maakunnassa ovat yhä melko hyvät" - Maatalous - Maaseudun Tulevaisuus
Maatalous

Sateet pelastivat paljon Etelä-Karjalassa — "Sato-odotukset koko maakunnassa ovat yhä melko hyvät"

Etenkin kauran ja kevätvehnän osalta sato-odotukset ovat keskimääräistä paremmat.
Terhi Torikka
Lappeenrantalaiset Juha (vas.) ja Pekka Helkala odottavat keskimääräistä parempaa viljasatoa. Reetta-ruis on kestänyt sateista huolimatta pystyssä.

Kuivan jakson jälkeen saadut sateet ovat osuneet melko tasaisesti Lappeenrannan Vainikkalaan.

Viljelijä Pekka Helkalan pellolla Reetta-ruis lainehtii vielä pääosin kauniisti pystyssä, lakoja ei juuri ole tullut. Sen sijaan rouste kuritti osaa kasvustosta keväällä. Osa korsista sinnittelee juurineen aivan maan pinnassa ja on kaatunut siksi maata vasten.

"Puimaan päästään ehkä kuukauden päästä", arvioi tilan aiempi isäntä Juha Helkala.

Helkalat odottavat 22 hehtaarin ruisalalta melko hyvää satoa. Hanhetkaan eivät keväällä verottaneet kasvustoa, vaikka niiden vuoksi syysviljoille kannattaa alueella valita lähinnä pieniä ja syrjäisiä lohkoja.

Myös etenkin kauran ja kevätvehnän osalta sato-odotukset ovat keskimääräistä paremmat.

"Kylvämään päästiin jo huhtikuussa, mikä on meille poikkeuksellisen aikaisin", Pekka Helkala kertoo.

Heinäkuun aikana oli tiistaihin mennessä satanut tilalla 69 milliä, mutta maa ottaa edelleen hyvin vettä vastaan. "Täällä oli sentään talvella pakkasta ja routaa."

Tilalla on viljelyssä noin 220 hehtaaria. Heikoimmin viljoista menestyvät tänä kesänä rypsi ja ohra. Rypsi on kärsinyt kuivasta alkukesästä sekä kuoriaisista ja kukinta-aikaan osuneista myrskyistä. Ohralle taas sadetta on tullut jo hieman liikaa, Pekka Helkala arvioi.

ProAgrian kasvintuotannon huippuosaaja Eino Heinola Etelä-Karjalasta toteaa, että helteiden jälkeen tulleet sateet ovat pelastaneet alueella paljon.

"Sato-odotukset koko maakunnassa ovat yhä melko hyvät. Jyvän täyttymiselle riittää kosteutta, kun on saatu sadetta reilun viikon sisällä 50–80 milliä ja lisää on ennusteiden mukaan tulossa."

Kuun lopulle toivotaan poutaa, jotta viljat alkavat valmistua. Nurmien kasvu lähti käyntiin helteiden jälkeen ja toisestakin rehusadosta voidaan odottaa hyvää, jos sää jatkuu ennustetun mukaisena.

Viljoilla viileä, kostea ilma tuo punahomeriskin, jos siihen ei ole varauduttu fusarium-sieniin tehoavilla torjunta-aineilla.

"Myöhäisimmät kylvöt ovat tähkälle tulossa ja kukinta alkaa. Viileys ja kosteus pidentävät kukinta-aikaa, mikä lisää punahomeriskiä", Heinola muistuttaa.

Lue lisää:

Kuivuus vaihtui sadekauteen Keuruulla

Säätyypin muutos herätti toiveet kelpo viljasadosta - "Katovuotta tästä ei tule"

Sateet virvoittivat keskipohjalaisnurmet – viljojen tilanne synkempi

Lue lisää

Tilaukseen hyvää sadonkorjuusäätä

Loimaan pelloilla kirjavaa kasvustoa – heinäkuun sade sai alkukesän juroneen kevätviljan pensomaan ja antoi rikkakasveille virtaa

Vesi lilluu pelloilla Hankasalmella

Uusilta raivioilta tulossa mukavasti ensisatoa Vaalassa: "Matalaksi jäi, mutta muuten olen tyytyväinen"