The Guardian: Brasilialainen lihajätti narahti yhteyksistään Amazonin metsäkatoon - Maatalous - Maaseudun Tulevaisuus
Maatalous

The Guardian: Brasilialainen lihajätti narahti yhteyksistään Amazonin metsäkatoon

Maailman suurin lihayritys JBS on jäänyt kiinni yhteyksistään sademetsien laittomiin raivauksiin jo useita kertoja.
Tuulikki Viilo
Brasialiassa tuotetaan paljon naudanlihaa. Arkistokuva.

Brasilialainen maailman suurin lihanjalostaja JBS on joutunut kohun keskelle, kun brittilehti The Guardian sai selville, että yritys on hankkinut nautoja sademetsiä laittomasti laitumiksi raivanneelta karjatilalta.

JBS jäi kiinni, kun yrityksen työntekijä oli ottanut kuvan eläinkuljetuksesta. Kuvassa näkyy, että JBS:n rekalla kuljetetaan nautoja rikoksiin syyllistyneeltä tilalta oletettavasti kohti loppukasvatustilaa.

The Guardian päättelee kuvan perusteella, että JBS:n on tietoinen yhteyksistään laittomuuksista narahtaneeseen tilaan. Yritys on aiemmin väittänyt, ettei se voi tietää, että liittyykö sen toiminta metsäkatoon.

JBS on perustellut asiaa muun muassa sillä, että sen käyttämien nautojen kasvatuksessa on monia vaiheita ja tiloja. Yrityksen mukaan kaikkia ketjun vaiheita ei voida valvoa.

Tilalle, josta nautoja kuvan perusteella haettiin, on määrätty vuonna 2012 lähes 400 000 euron suuruinen sakko ja osittainen laidunmaiden käyttökielto, kun Brasilian ympäristövirasto sai tilan kiinni laittomista raivauksista.

Kyseisellä tilalla on yli 100 000 nautaa ja 72 000 hehtaaria laitumia, joista noin 1 400 hehtaaria on asetettu käyttökieltoon.

JBS on yhdistetty vastaavanlaisiin laittomiin karjatiloihin aiemmin jo neljästi kuluneen vuoden aikana. Syytösten ketju on saanut kansainväliset rahoittajat varpailleen.

Rahoittajien mielestä maailman suurin naudanlihaa tuottava yritys ei ole riittävän sitoutunut tuotannon vastuullisuuteen.

Luottamuspula johti jo muun muassa siihen, että Nordea Asset Management poisti JBS:n sijoitusportfoliostaan. Pankkikonsernin asiakkailleen tarjoamat rahastovaihtoehdot eivät enää jatkossa sisällä JBS:n osakkeita.

Lue lisää:

Ulkomaiset mediat: Brasilian metsäpalot voivat yltyä pahemmiksi kuin viime vuonna – katso kuvat ja video roihuista

Tutkimus: Jopa viidennes brasilialaisesta EU-alueelle tuodusta soijasta on peräisin laittomasti hakatuilta sademetsäalueilta

Lue lisää

Ulkomaiset mediat: Brasilian metsäpalot voivat yltyä pahemmiksi kuin viime vuonna – katso kuvat ja video roihuista

Tutkimus: Jopa viidennes brasilialaisesta EU-alueelle tuodusta soijasta on peräisin laittomasti hakatuilta sademetsäalueilta

Yhdysvalloissa tehtiin taas synkkä ennätys koronatartunnoissa, Brasiliassa vahvistettu yli kaksi miljoonaa tartuntaa

Pitääkö metsän häviämisestä olla huolissaan?