Maatalous

Piperrystä ja perusbestselleriä Tahlon ylämaankarjatilalta – korona kasvatti lähilihan kysyntää

Ylöjärvellä sijaitsevan Tahlon tilan tuottamasta lihasta pääosa myydään suoraan tilalta lähiseudun kuluttajille.
Jaana Kankaanpää
Ylämaankarja on Skotlannista peräisin oleva rotu, joka pärjää läpi vuoden ulkona.

Hämmentynyt kotikokki katselee Tahlon ylämaankarjatilan myymälän hinnastoa. Jauheliha ja sisäfilee ovat tuttuja, mutta mitä ovat Picanha, Ribeye ja Skirt Steak.

Kyseessä on jenkkityyliin leikattuja ruhonosia, kertoo ylämaankarjankasvattaja Sanna Tahlo. Hän pitää Ylöjärvellä Tahlon tilaa yhdessä puolisonsa Samin kanssa.

Erikoispalojen takaa löytyy taitava leikkaaja, joka on "opetellut pipertäjäksi", Tahlo kiittelee Liha-Aitta Vahekoskea Huittisista. Naudat teurastaa Liha Hietanen Oy Sastamalassa.

Vaikka erikoisempien osien kysyntä on kasvanut, myymälän "bestseller" on kuitenkin jauheliha, Tahlo kertoo. Tilamyymälässä on tarjolla paljon muutakin aina sisäelimistä ja kielestä lähtien.

Erikoispalojen kilohinnat ovat kolmenkymmenen euron tietämille. Kymmenen prosenttia rasvaa sisältävä jauhelija maksaa 15 euroa kilolta ja esimerkiksi sisäfileepihvi 54 euroa.

Korkeista hinnoista huolimatta lihaa ei jää käsiin; koronapandemia on jopa lisännyt myyntiä, Sanna Tahlo kertoo. Hän arvelee yhdeksi syyksi sen, että ihmiset haluavat tukea kotimaisia yrityksiä. Lisäksi kodeissa on alettu laittaa aikaisempaa enemmän ruokaa. Kolmas syy on kotimaisen ja lähellä tuotetun ruuan arvostuksen lisääntyminen.

Asiakkaista iso osa ei tule ostamaan lihaa, koska se on nimenomaan ylämaankarjasta peräisin. Heidät saa liikkeelle lähiruoka, Tahlo sanoo. "Monelle ylämaankarja on kuitenkin brändi, joka edustaa eettisyyttä ja sitä, että eläimet saavat kasvaa vapaasti ympäri vuoden."

Ylöjärvi sijaitsee Näsijärven lähistöllä, joten iso osa asiakkaista on mökkiläisiä. Loput tulevat Ylöjärven lisäksi pääasiassa naapurikunnista Tampereelta ja Pirkkalasta.

Tila myi viime vuonna suoraan tilalta yksityisille asiakkaille noin 80 prosenttia tuottamastaan lihasta. Muutamalle lähiseudun kaupalle lihasta meni kymmenen prosenttia, ja loput päätyvät parin ravintolalle.

Varsinaisia sopimuksia lihantoimituksista kauppojen tai ravintoloiden kanssa ei ole solmittu. Myynti sujuu hyvin ilman sopimuksiakin.

"FoodTraktor Tom&crillin yrittäjät ovat ostaneet meiltä jo puolen vuoden ajan säännöllisesti kaiken käyttämänsä naudanlihan", Tahlo kertoo. "M-Market Kaiharilla on ollut meidän lihoja myynnissä kolmatta vuotta putkeen."

Jaana Kankaanpää
Tässä työssä parasta ovat eläimet ja oma vapaus, Sanna Tahlo kertoo.

Koska kustannukset nousevat koko ajan, kuluttajahintoja olisi tarve korottaa.

"Hintojen pitää olla sellaisia, että itselle jää palkkaa. Toisaalta hinnasto ei saa kauhistuttaa asiakkaita."

Ylämaankarja on hitaasti teurasikään kasvava rotu, mikä on yksi tuotantokustannuksia nostava tekijä. Tuotantokustannus ruhokiloa kohti on noin viisi euroa ja arvonlisävero päälle. Tämä summa pitää sisällään vain naudan kasvattamisen kustannukset, Tahlo sanoo.

Kulut lihakiloa kohden ovat korkeammat. Kasvattamisen lisäksi tulevat esimerkiksi nautojen kuljetukset teurastamolle, teurastus, lihanleikkuu ja pakkaukset sekä kiinteät kulut ja esimerkiksi luomutarkastusmaksut.

Jaana Kankaanpää
Karjaharja on kaikenikäisten nautojen suosikki.

Kaikkiaan Tahlon tilalla on kuutisenkymmentä eläintä.

"Vuodessa teuraaksi on päätynyt noin 14 eläintä, mikä tarkoittaa 3 000 kiloa lihaa."

Nautamäärää on tarkoitus kasvattaa niin, että teuraaksi voitaisiin laittaa kaksi eläintä kuukaudessa. Nyt teuraita on laskennallisesti runsas yksi kuukautta kohti.

Jaana Kankaanpää
Tahlon naudat pidetään kolmessa eri laumassa: emot, sonnit ja hiehot. Molli vasikoineen on hiehojen mukana.

Lue lisää

Turkistarhoilla vallitsee "tiukka ryhmäkuri" – kausityöntekijät testataan ja kokoontumisia vältellään myös vapaa-ajalla

Korona voi tarttua lemmikkeihin, muttei niistä ihmisiin kuten minkeistä – testaukset käynnissä Suomen turkistarhoilla

Koronan toinen aalto iskee nyt päin yrityksiä – luvassa lisää lomautuksia ja irtisanomisia, EK:n kysely kertoo

EU:n sianlihamarkkinat kriisiytymässä koronan ja ASF:n takia