Maatalous

Video: Letkeä kantribiisi nappaa mukaan navetan maailmaan: "Jos haluut jotain aitoa, juo suomalaista maitoa"

"Tehdään hauskasti tosissaan. Vaikka kappaleiden sisältö saattaa olla naiivia, pyrimme siihen, että toteutus on tyylipuhdas."

"Jos meinaat mennä lypsylle, niin pitää olla lehmä. Sijoita se niitylle, tai käy myös harva metsä."

Näin alkaa kokkolalaisen Rappänä Band -yhtyeen uusi Trui-dance-kappale. Letkeästi etenevä biisi nappaa vastustamattomasti mukaansa, vaikka ei varsinainen kantrifani olisikaan.

Biisi on puhdasta suomalaisen maidon ylistystä. "Jos haluut jotain aitoa, juo suomalaista maitoa, ei sinistä tai punaista vaan lasi täynnä valkoista."

Rappänä syntyi vuonna 1991, kun nuoret kokkolalaispojat tekivät tiernapojista rap-version. "Siitä tykättiin kovasti ja ehdotettiin, että tehkää omia biisejä", bändin jäsen Teemu Haapaniemi kertoo.

Aluksi bändi keskittyi rap-musiikkiin, mutta sittemmin tyyliksi vakiintui tyylittömyys, Haapaniemi määrittelee. "Meillä ei ole minkäänlaisia rajoja, kuten näkyy – tässä tuli nyt tällainen kantrilaulu."

1990-luvun puolivälissä Rappänä sai valtakunnallistakin julkisuutta esiinnyttyään MTV3:lla samassa ohjelmassa Nylon Beatin ja Anna Erikssonin kanssa.

"Silloin kierrettiin paljon ympäri Suomen, mutta nykyään ollaan tunnettuja lähinnä Keski-Pohjanmaan seuduilla."

Bänditoiminnan aktiivisuus on vaihdellut. "Nyt tulee 30 vuotta täyteen, joten innostuttiin tekemään taas uutta", Haapaniemi kertoo.

Bänditoiminta on Rappänän jäsenille "ammattimainen harrastus", Haapaniemi määrittelee. "Tehdään hauskasti tosissaan. Vaikka sisältö saattaa olla naiivia, pyrimme siihen, että toteutus on tyylipuhdas."

Naiivi juonne löytyy maitolaulunkin sanoituksesta. "Huivi päähän, saappaat jalkaan, navetalle lompsis, jakkaralla lehmän alla sanko täyttyy, prumpsis."

Biisin videolla ei kuitenkaan nähdä käsinlypsyä vaan ammattimaista toimintaa nykyaikaisella maitotilalla. Yhtenä kuvauspaikkana oli Riikka ja Teemu Pietilän tila Kokkolan Kälviällä.

Rappänän biisien teosta vastaavat pääasiassa Haapaniemi ja Sami Heinonen. Sovituksesta ja tuotannosta vastaa Haapaniemi.

Mistä maito puski bändin uuteen kappaleeseen?

"Sami tekee nykyään lähihoitajan töitä, mutta aiemmin hän välitti muun muassa utareliivejä ja muita tarvikkeita maitotiloille. Sieltä se varmaan lähti."

Haapaniemellä itselläänkin on maatalouskytkentöjä. "Olen ollut nuorena jannuna kesätöissä isänisän maitotilalla."

Rappänä on keikkaillut maaseudulla paljon, muun muassa karjan kutsuhuutokilpailujen yhteydessä. "Sieltä tuli se trui-huuto biisiin", Haapaniemi kertoo.

Lue lisää

"Miksi alkutuottaja hymähtää lukiessaan elintarvikebuumista? Kaurasta saa nytkin parhaan hinnan polttamalla sen hakkeen sijaan", twiittaa tuottaja

Ruokavirasto rajoittaa siipikarjan siirtoja Janakkalassa lintuinfluenssan takia – mahdollisista lintujen joukkokuolemista ilmoitettava heti eläinlääkärille

Karjatilallinen: "Olen itsekin kipuillut eläintuotannon eettisten ongelmien kanssa – jonkin on pakko muuttua"

Metsä Group myy osuutensa Espoon Tapiolassa sijaitsevasta pääkonttorikiinteistöstään