Maatalous

A-Rehun omistaja Atrialla on tuottajiensa rehuhankintoihin yksi tiukka ehto

Koskenkorvan tehtaalla mäskiä on syntynyt tasaiseen tahtiin.
Johannes Tervo
Ilmajoen Koskenkorvalla A-Rehun tehdas ja Altian viljaviinatehdas ovat samalla tontilla.

Rehuvalmistajat käyvät kovaa kilpailua asiakkaista.

A-Rehu on atrialaisten tuottajaosuuskuntien Itikan, Lihakunnan, Pohjanmaan Lihan, sekä Atrian omistuksessa. Ohjataanko tällöin ketjun tuottajia käyttämään oman firman rehuja?

Lihatalo ei määrää mistä tuottajat ostavat rehunsa, A-Rehun toimitusjohtaja Reijo Flink sanoo.

Lihantuottajien tuotantosopimuksissa on otettu kantaa soijan käytöstä rehuissa.

Sen käyttö on kielletty nautatiloilla. Sika- ja broilertiloilla käytetään vain vastuullista soijaa ja sen käyttö pyritään siirtymäkaudella mahdollisuuksien mukaan lopettamaan kokonaan, riippuen korvaavan rehun saannista.

Soijan käyttö rehustuksessa on jo nyt romahtanut takavuosien määrästä, Flink sanoo.

Muuten sopimustuottajien rehujen käytössä ei Atrialla ole ehtoja tai rajoitteita, mistä tilat rehunsa ottavat, Flink kertoo.

Vaikka A-tuottajilla on käsissään ruokaketjusta pitkä lenkki eli oma rehutehdas ja lihatalo, ei siitä ole muodostunut markkinavalttia.

"Rehukaupassa on kova kilpailu. Markkinassa on useita vahvoja toimijoita", Flink sanoo.

Tuottajille tiedottamisessa yhtiölle on hyötyä siitä, että samanaikaisesti voi kertoa sekä rehuasioista että lihantuotantoon liittyvistä seikoista.

Lihan ja rehujen jäljitettävyydestä ei ole muodostunut markkinavalttia vähittäiskauppaan päin. Ruuan jäljitettävyydellä ei tahdo saada lisähintaa lihatiskillä, Flink toteaa.

Hän uskoo, että viennissä ruuan jäljitettävyys ja esimerkiksi tieto käytetyistä rehuista voisi vielä kehittyä valtiksi. Kiinassa ja Japanissa tietyt asiakasryhmät arvostavat muun muassa lihantuotannon antibioottivapauden korkealle.

Vuodenvaihteessa kerrottiin Lahden alueen panimoissa viime vuonna olutmäskin määrien laskeneen ja sen aiheuttaneen Hämeessä niukkuutta rehuksi käytettävästä mäskistä (MT 28.12.2020).

Ilmajoella Altian Koskenkorvan tehtaalla mäskiä on syntynyt tasaisesti.

Se menee pääasiassa sikatiloille, mutta vähän myös nautatiloille. Määrät ovat riittäneet toistaiseksi hyvin kaikille sitä ostaville tiloille, Flink kertoo.

Lue lisää

Sokerileikettä tulee aiempaa enemmän tarjolle rehuksi nautakarjatiloille – Sucros ja Viljelijän Avena Berner yhteistyöhön leikkeen välityksessä

Tuottajaa sidotaan joka suuntaan

Hankkijan rehunmyyntitapa tuntuu viljelijästä pakkomyynniltä – mäskiä ostanutta tilaa kehotettiin ostamaan yhtiöltä muitakin rehuja, jotta mäskitoimitukset jatkuisivat

Viljan ostajat: Viljan laatu odotuksia parempi, vaikka pahimmillaan ehdittiin pelätä jo katastrofia