Maatalous

Ruotsalainen eläinsuojelujärjestö kuvasi laittomasti teurastamossa – luovutti 20 kuukautta vanhat filmit televisiolle viranomaisten sijaan

Ruotsissa Skoonen lääninhallitus pahoittelee, että viranomaiset näkivät vuonna 2019 salakuvatun materiaalin vasta tammikuussa. Eläinten kaltoinkohteluun olisi pystytty puuttumaan aikaisemmin, jos asia olisi ollut tiedossa.
Saara Lavi
Osa laittomasti kuvatusta materiaalista on peräisin keväältä ja kesältä 2019 ja osa viime vuoden lopulta. Kuva ei liity uutiseen.

Ruotsissa Djurrättsalliansen-eläinsuojelujärjestöllä on hallussaan vuonna 2019 salaa kuvattua materiaalia, joka näyttää sikojen huonoa kohtelua luomusertifoidussa teurastamossa. Filmit tuotiin julkisuuteen kuitenkin vasta 20 kuukautta kuvaamisen jälkeen viime vuoden joulukuussa, kertoo Jordbruksaktuellt.

Ihmetystä aiheuttaa myöhäisen julkistamisen lisäksi se, miksi järjestö luovutti laittomalla valvontakameralla kuvatun materiaalin tässä kuussa TV4-televisiokanavalle eikä suoraan viranomaisille. Skoonen lääninhallitus näki filmit vasta TV4:n annettua ne lääninhallitukselle.

Lääninhallitus toteaa tiedotteessaan, että teurastamossa kuvatut tilanteet rikkovat lakia ja eläimiä kohdellaan huonosti. Jos viranomaiset olisivat nähneet filmit aikaisemmin, eläinten huonoon kohteluun olisi pystytty puuttumaan jo silloin.

Kaltoinkohteluun syyllistynyt henkilö on filmien perusteella tunnistettu ja joutuu toimistaan syytteeseen. Lääninhallitus on kertomansa mukaan ollut yhteydessä elintarvikevirastoon, jonka vastuulla teurastamoiden valvonta on.

Osa salaa kuvatusta materiaalista on Djurrättsalliansenin mukaan kuvattu viime vuoden joulukuussa.

Jordbruksaktuellt-verkkosivuston haastattelema Djurrättsalliansenin tiedottajan Malin Gustafssonin mukaan järjestö otti TV4:ään ensimmäisen kerran yhteyttä viime vuoden joulukuun lopulla.

Eläinten huonosta kohtelusta ei Gustafssonin mukaan kerrottu aikaisemmin, koska kuvaamalla useita päiviä vuonna 2019 ja 2020 järjestö pystyi osoittamaan, että hyvinvointirikkomukset teurastamossa ovat järjestelmällisiä.

Djurrättsalliansen kertoo verkkosivuillaan miten filmeiltä näkyy, että sikoja potkitaan, hakataan ketjulla ja lyödään.

Järjestön mukaan teurastamon toiminnasta ilmoitettiin viranomaisille vuonna 2016. Tuolloin viranomaiset kiinnittivät huomiota muun muassa siihen, että eläimiä ei tainnutettu kunnolla ennen teurastamista.

Samaa aikaan, kun TV4 näytti salakuvia teurastamosta, STV näytti ohjelman, jossa käsiteltiin Krav- eli luomutiloja. Djurrättsalliansen mukaan ohjelmien yhtäaikaisuus on yhteensattuma.

Myös TV4:n vastaavan toimittajan Fredrick Malmbergin mukaan kanavat toimivat itsenäisesti toisistaan tietämättä.

Jordbruksaktuellt tiedusteli Malmbergiltä, kysyttiinkö Djurrättsalliansenilta miksi nämä eivät julkaisseet materiaalia aikaisemmin.

Ei kysytty, Malmberg vastasi.

Syyksi hän kertoi, että jos TV4 olisi saanut käsiinsä vain vanhaa materiaalia, sen julkaisemista olisi epäröity. Kun salakuvaa oli myös viime joulukuulta, sen todenperäisyys pystyttiin vahvistamaan ennen julkaisua.

Jordbruksaktuellt: Sen information om missförhållanden

Djurrättsalliansen: 12.1. Nytt avslöjande: Innanför väggarna på ett svenskt KRAV-slakteri Verkkosivulla on linkki TV4 uutiseen

Skåne Länsstyrelsen: Åtgärder vidtagna i ärende om missförhållanden på slakteri

Lue lisää

Oikeutta eläimille -yhdistys salakuvasi raakaa koirien käsittelyä suojeluharrastuksen parissa – Saksanpaimenkoiraliiton mukaan väkivalta ei kuulu koulutukseen

Poliisille ilmoituksia Varsinais-Suomessa: Kaulastaan viilletty kissa nostettiin roikkumaan tienviittaan, toisaalla orava sidottiin mopon lokasuojaan ja eläintä potkittiin

MTK pyytää naudantuottajilta lehmäkuvia someen – liikkeellä myös Oikeutta eläimille -liikkeen salakuvaamia navetta- ja teurastamokuvia

Salakuvaaja kävi turkistilalla Vaasassa ja jäi kiinni verekseltään: "Luulisi nyt kaikkien ymmärtävän, että jätetään tilat rauhaan etenkin pentuaikaan”