Maatalous

Etanolin kysyntä siivitti Altian ohran käytön ennätykseen

Koronapandemia ei vaikuttanut ohran kokonaiskäyttömäärään, mutta se vaikutti siihen, mihin tuotteisiin ohraa käytettiin.
Stiina Hovi
Tunnuslukuja Altian viime vuoden tilinpäätöksestä.

Altia käytti viime vuonna Koskenkorvan laitoksellaan Etelä-Pohjanmaalla kaikkien aikojen ennätysmäärän, 214 miljoonaa kiloa, kotimaista ohraa.

Ohran käyttö on lisääntynyt viime vuodet. Esimerkiksi vuonna 2017 käyttömäärä oli Koskenkorvalla vajaat 206 miljoonaa kiloa.

"Laitos kävi viime vuoden täydellä kapasiteetilla", kertoi toimitusjohtaja Pekka Tennilä Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa torstaina.

Koronapandemia vaikutti alkoholiyhtiön tuotantoon ja myyntiin merkittävästi viime vuonna. Vaikutukset jatkuvat edelleen.

Ohran kokonaiskäyttömäärään tautitilanne ei vaikuttanut, mutta se vaikutti siihen, mihin tuotteisiin ohraa käytettiin, Tennilä kertoo.

"Etanolin kysyntä oli huikean kova", hän sanoo.

Yhtiö vastasi käsidesinfiointiaineissa käytettävän teknisen etanolin kasvavaan kysyntään.

Kun kysyntä saavutti huippunsa vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, asiakkaille päivittäin toimitetun denaturoidun alkoholin määrä riitti noin 200 000 puolen litran käsidesinfiointipullon valmistukseen.

Viljan hinnalla ei viime vuonna ollut Tennilän mukaan suurempaa vaikutusta Altian talouteen. Tänä vuonna viljan hankintakulujen arvioidaan nousevan, koska viime syksyn ohrasato oli edellistä pienempi.

Altian liikevaihto laski viime vuonna 4,8 prosenttia ja oli 342,4 miljoonaa euroa. Lasku johtui koronapandemian vaikutuksista matkustajamyyntiin, vientiin ja anniskelumyyntiin sekä sopimusvalmistusmääriin.

Väkevien alkoholijuomien myynti kasvoi valtioiden monopoleissa, mutta se ei riittänyt paikkaamaan edellä mainittujen myyntien laskua.

Vertailukelpoinen käyttökate kasvoi 7,6 miljoonaa euroa edellisestä vuodesta 52,4 miljoonaan euroon. Tennilä pitää sitä hienona tuloksena haastavana vuotena.

Alkoholijuomien myynnissä näkyi ihmisten pysyminen kodeissa. Hanapakattujen viinien myynti kasvoi, samoin konjakkien myynti. Väkevät juomat pärjäsivät kokonaisuudessa hyvin.

Ruotsissa akvaviitin myynti ei kasvanut, koska suuria juhlia, kuten juhannusta ja joulua, ei vietetty normaaliin tapaan.

Altian tuotannossa korona ei ole aiheuttanut suurempia katkoksia. Yksittäisiä tautitapauksia on ollut, mutta ei isoja altistuksia. Tiimit pidetään toisistaan erillään.

"Tilanne on edelleen päällä. Tautitilanne ei ole vielä helpottamassa, vaan menossa vaikeampaan suuntaan", Tennilä toteaa.

Altia ja norjalainen Arcus kertoivat viime vuonna aikomuksestaan yhdistyä. Yrityskauppa on nyt kilpailuviranomaisten tarkastelussa.

Tennilä kertoo, että viranomaisten päätöksen odotetaan tulevan kevään aikana. Hän uskoo, että yhtiöiden fuusio hyväksytään. Joitain ehtoja yhdistymiselle saatetaan kuitenkin määrätä.

Vastuullisuus- ja ympäristöasioissa Altialla on menossa useampi hanke.

Yhtiö pyrkii olemaan hiilineutraali vuonna 2025. Nyt päästöjä on alennettu alkamalla käyttää kaurankuorta polttoaineena Koskenkorvan biovoimalaitoksella.

Rajamäellä on investoitu uuteen viinien hanapakkauskoneeseen. Sillä pystytään valmistamaan täysin kierrätettäviä hanapakkauksia. Aiemmin pakkauksissa on ollut useita eri muoveja, mikä on vaikeuttanut kierrätystä.

Pet-muovipulloissa on alettu käyttää osaksi kierrätettyä muovia.

Työturvallisuutta on kehitetty ja suuntana on nolla tapaturmaa, Tennilä kertoo.

Lue myös:

Altia paransi katettaan – korona muutti alkoholijuomien myyntikanavia, käsidesin käyttö kasvatti etanolin tarvetta

Lue lisää

Suomalaisjuomat rymistelevät Kiinassa

Koskenkorva singahtaa Marks & Spencerin hyllyihin – "maailmanluokan vodka"

Uusi ennätys: Näin paljon ohraa muuttui pirtuksi Koskenkorvan tehtaalla

Altian alkuvuotta painoi kuivuuden kallistama ohra – yritysostossa tuotevalikoimaan ilmestyi glögikuohuviini