Maatalous

Luopumistuen saajille mahdollisuus palkkatyöhön korona-aikana

Esityksellä helpotetaan kausityöongelmaa, kertoo maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä tiedotteessa.
Kari Salonen
Luopumistuen saajat voivat auttaa maatalouden kausitöissä ilman, että se vaikuttaa heidän tukeensa.

Maatalouden luopumistukeen oikeutetut voivat osallistua loppuvuoden ajan esimerkiksi maatalouden kausitöihin ilman, että heidän tukensa pienenee tai sen maksatus keskeytyy, tiedottaa maa- ja metsätalousministeriö.

Helpotus tulee voimaan taannehtivasti 1. maaliskuuta alkaen ja se on voimassa vuoden 2021 loppuun, mikäli eduskunta hyväksyy hallituksen torstaina antaman lakiesityksen.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän mukaan esityksellä helpotetaan osaltaan kausityöongelmaa.

"Asiantuntevaa työpanosta tarvitaan erityisesti alkutuotannon kannalta kriittisillä aloilla maataloudessa ja puutarha-alalla", hän korostaa tiedotteessa.

Vastaava covid-19-epidemiaan liittyvä väliaikainen laki oli voimassa myös vuonna 2020. Tämän vuoksi Maatalousyrittäjien eläkelaitoksella (Mela), joka hoitaa maatalouden harjoittamisesta luopuneiden tuen maksatuksen, on jo kokemusta väliaikaiseen lakiin liittyvistä toimeenpanoasioista.

Esitys koskee noin 1 700:a luopumistuen saajaa.

Lue lisää

Ministerit valmistelevat valkoposkihanhia koskevaa kirjelmää komissiolle – Leppä ja Mikkonen vaativat yhdessä lajin siirtämistä metsästettävien lajiliitteeseen

Facebookissa liikkeellä MT:n jutuksi naamioitu valeuutinen raivioratkaisusta – MT:n päätoimittaja tuomitsee teon jyrkästi

Sopua EU:n maatalouspolitiikasta ei vielä löytynyt – neuvottelut jatkuvat kesäkuussa

Ministerien sanailu valkoposkihanhista sai jatkoa Twitterissä – vuosi sitten Mikkonen ehdotti EU-tason päätöstä, nyt kirjelmän allekirjoittaminen jäi vaille selvää vastausta