Maatalous

Lämmin sää saa tarhamehiläiset parveilemaan – ilmoita mehiläisparvesta verkossa

Yleensä parveilukausi alkaa Suomessa juhannuksena.
Kimmo Haimi
Kun pesässä on mehiläisten mielestä liian täyttä, jakautuu yhdyskunta kahtia ja toinen puolisko lähtee etsimään uutta pesää.

Etelä-Suomessa lämmin kesäkuun alku on saanut jotkin mehiläisparvet jättämään pesänsä. Ajankohta on poikkeuksellisen varhainen, sillä yleensä parveilukausi alkaa Suomessa Juhannukselta.

Mehiläisparven nähdessään siitä kannattaa ilmoittaa lähialueen tarhaajille mehiläisparvet.fi-sivustolla. Näin tarhaajat osaavat käydä hakemassa parven takaisin turvaan tarhaan, eikä siitä koidu haittaa sivullisille.

Parveilu liittyy tarhamehiläisten lisääntymiseen. Kun mehiläisten mielestä yhdyskunta kasvaa liian suureksi, ne kasvattavat uuden emon, ja vanha emo lähtee pesästä osa työläisistä mukanaan. Parveillessaan mehiläiset muodostavat tuhansien yksilöiden pallon esimerkiksi puun oksille siksi aikaa, että uusi sopiva pesäpaikka löytyy.

Mehiläisparvien ilmoittamisesta muistuttaa Suomen Mehiläishoitajain Liitto tiedotteessaan.

Tarhaajat pyrkivät hoitamaan yhteiskuntien lisääntymisen hallitusti, jotta parvet eivät karkaisi luontoon. Äkillisesti lämmin sää voi kuitenkin saada mehiläisten parveiluvietin heräämään niin nopeasti, ettei tarhaaja ehdi huomata toimenpiteiden tarvetta.

Havaitusta mehiläisparvesta kannattaa ilmoittaa mahdollisimman pian. Sitä ennen on kuitenkin hyvä varmistua, että kyseessä todella on tarhamehiläinen. Ohjeita tunnistukseen löytyy niin ikään mehiläisparvet.fi-sivustolta.

Ilmoitusta tehdessä tulee ilmoittaa parven sijainti, kuvaus löytöpaikasta ja oma puhelinnumero.

Havaittua parvea ei saa yrittää häätää, eikä muutoinkaan häiritä. Yleensä parveilevat mehiläiset eivät kuitenkaan ole aggressiivisia.

Mikäli parvea ei havaita ajoissa, voi se löytää uuden pesäpaikan esimerkiksi jonkin talon savupiipusta. Lisäksi pakomatka voi koitua mehiläisten kohtaloksi, sillä ne selviävät harvoin Suomen talvesta tarhojen ulkopuolella.

Lue lisää

Luonnon monimuotoisuuden häviäminen

Mehiläiset tunnistavat koronaviruksen – koulutus kestää muutaman minuutin, diagnoosi sekunneissa

Kevääseen heräävä karhu saattaa suunnata ryöväämään mehiläispesää – sähköaita tepsii useimpiin mesikämmeniin, vaikka ovelimmat ohittavat tämänkin esteen

Uusi-Seelanti virittää kuonoja taistoon – koiria koulutetaan haistamaan mehiläisten joukkosurmaaja