Maatalous

Video: Nurminadan puintiin viikkoa normaalia aiemmin – työ sujui paremmin kuin koskaan ennen

Nurminata ei ole kärsinyt kuumuudesta tai kuivuudesta.
Elina Liinaharja
Jukka Saarinen pui nurminataa sunnuntaina Kokemäellä Liinaharjan tilalla.

Viljelijä Jukka Saarinen aloitti nurminadan puinnin sunnuntaina Kokemäellä Liinaharjan tilalla reilun viikon normaalia aikaisemmin.

"Tämä on ehdottomasti ollut kaikkein aikaisin vuosi. Edellinen aikaisin ajankohta on ollut viikkoa myöhemmin", Saarinen kertoo.

Sivutoimisena viljelijänä Saarinen halusi aloittaa puinnin vapaapäivänä työn ohessa. "Nurminata lakoutuu herkästi. Pystyyn jäävä kasvusto on herkempi varisemistappioille, siksi puinti aloitettiin siitä."

Kasvusto ei Saarisen mukaan ole kärsinyt kuumuudesta eikä liioin kuivuudesta. Puidessa nadassa oli vielä kasvukosteutta mukana.

"Aloitin puinnit ensimmäisen vuoden nurminadasta, jonka perustaminen suojaviljan alle ei viime kesänä onnistunut kovin hyvin. Kasvusto näytti viime syksynä ja vielä keväällä heikolta. Siihen nähden sato näyttää nyt ihan hyvältä, tarkoista luvuista ei vielä ole tietoa."

Saarinen kertoo, että puinti sujui paremmin kuin koskaan aikaisemmin, vaikka kasvusto olikin vielä aika tuoretta. Nadassa ei ollut jälkikasvua ollenkaan.

Puimuripalon vaara ei Saarisen mukaan ollut puidessa erityisen suuri. "Kyllähän se riski on aina olemassa, kun puidaan, mutta nurminata oli sen verran tuoretta, ettei tulipalo tullut tänä vuonna mieleenkään. Jauhesammutin kulkee aina hytissä mukana, mutta jos puimuri syttyy palamaan, ei sille paljoa ole pellolla tehtävissä."

Lue lisää

Asiantuntija pitää Luken satoarviota ylimitoitettuna – "Hiljaiseksi ja vakavaksi tämä satotilanne vetää"

Läkähdyttävä helle rikkoi ennätyksiä – paikoitellen on mahdollisuus myös ennätyskuivalle kesälle

Ilmastointikoneet ovat menneet hellekesänä kuin kuumille kiville ja monin paikoin myydään jo eioota – "Heinäkuussa myynti on ollut 40-kertainen verrattuna vuoden takaiseen, ja olisi varmaan ollut enemmänkin, jos tarjontaa olisi riittänyt"

Yle uutiset: Kuivuus kutisti kauran ja verottaa viljasatoa – tältä näyttää nyt teiskolaisella luomukaurapellolla