Maatalous

Lannoitealan keskittyminen jatkuu Suomessa – Kierrätyslannoitteita valmistava Ecolan on siirtynyt Yaran omistukseen

Yaran mukaan sen maa- ja metsätalouden tuotevalikoima ja osaaminen täydentyvät yrityskaupan myötä entisestään kierrätys- ja luomulannoitteiden osalta.
Kari Salonen
Ecolanin varastolla Nokialla kuormattiin lihaluujauhosta valmistettua Agra-kiertolannoitta vuonna 2017.

Kesällä julkistettu yrityskauppa (mt.fi 5.7.) on toteutunut ja Ecolan on siirtynyt Yaran omistukseen. Kaupan myötä kierrätyslannoitteita valmistavan Ecolanin henkilöstö siirtyy Yaran palvelukseen ja liiketoiminta tullaan yhdistämään osaksi Yara Suomi Oy:n toimintaa.

”Yara on tutkinut ja kehittänyt kierrätyslannoitteita Suomessa jo usean vuoden ajan ja kehitystyön tuloksena vuonna 2019 Suomen markkinalle tuotiin uusi BIO-kierrätyslannoitesarja. Jatkamme kierrätysravinneratkaisujen kehittämistä kiertotalouden edistämiseksi ja Ecolanin hankinta vahvistaa tätä työtä”, osalta toteaa Timo Räsänen, Yaran erikoistuotteiden johtaja tiedotteessa.

Yara osallistuu kestävän ruoantuotannon kehittämiseen yhdessä viljelijöiden ja elintarviketeollisuuden kanssa tarjoamalla ratkaisuja, työkaluja ja osaamista resurssitehokkuuden parantamiseksi kaikessa viljelyssä.

Tulevaisuuden ravinneratkaisuihin kuuluvat myös kierrätysravinteet ja Yaran strategisena tavoitteena on laajentaa tarjoamaa kasvavalle luomusegmentille palvellakseen kaikkia asiakassegmenttejä.

Tavoitteena on tarjota kierrätyslannoitteita Suomen lisäksi myös laajemmin Euroopan markkinoilla ja näin vastata kasvavaan luomulannoitekysyntään.

Lue lisää:

Suomi ei ole edelläkävijä kiertotaloudessa – lait kaipaavat uudistusta ja luonnonvarat hinnoittelua uudelleen

Lue lisää

Yle uutiset: Binderholz on sopinut kaupoista Britannian suurimman sahateollisuusyhtiön kanssa

"Tämä on märkä rätti kasvoihin suomalaiselle viljelijälle": Lannoitteiden hintahurjastelu hyydyttää kauppaa ja vie pohjaa tulevalta kasvukaudelta

Maatalouden alasajo etenee isolla rytinällä

Perjantaina korotus, tänään taas: Yara nosti lannoitteiden hintaa 61 euroa tonnilta