Maatalous

Katso, miten tuhannet lampaat muodostavat laitumelle valtavan sydämen – Lammasfarmari ei päässyt tätinsä hautajaisiin, joten hän keksi oman muistamistavan

"Täti olisi ollut ylpeä siitä, miten monen ihmisen huulille hänelle tehty video on tuonut hymyn."

Osaatko kuvitella, miltä näyttää, kun tuhannet lampaat muodostavat laitumelle valtavan sydämen? Ei tarvitse – voit katsoa sen tästä.

Koronapandemia on erottanut monet ihmiset rakkaistaan ympäri maailmaa. Niin kävi myös australialaiselle lammasfarmarille Ben Jacksonille, BBC kertoo.

Jacksonin täti menehtyi syöpään kahden vuoden taistelun jälkeen. Jackson oli suruissaan, koska ei päässyt hänelle hyvin läheisen ihmisen hautajaisiin koronarajoitusten takia.

Hän halusi kuitenkin muistaa tätiään ja keksi oman ratkaisun.

Jackson kuljetti laitumelle viljanjyviä ja muodosti niistä maahan valtavan sydämen. Sitten hän päästi lampaat alueelle. Ne kerääntyivät ahnaina herkuttelemaan ja muodostivat samalla säännöllisen, upean sydämen.

Jackson kuvasi sydämen muodostumisen dronella ja lähetti videon hautajaisiin meneville sukulaisilleen. Se esitettiin tilaisuudessa tädin lempikappaleen, Simon & Garfunkelin Bridge over troubled water -kappaleen säestyksellä.

Video on sen jälkeen levinnyt vauhdilla australialaisissa tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa.

Jackson sanoo, että hänen tätinsä olisi nauttinut videon suosiosta. "Hän olisi ollut ylpeä siitä, miten monen ihmisen huulille hänelle tehty video on tuonut hymyn."

BBC:n juttu videosta

Lue lisää

Video: Posiolla eksynyt vaeltaja sytytti nuotion, jotta poliisin drone löytäisi hänet – laitteiden avulla on löydetty jo kymmeniä eksyneitä

Lampurit vaativat mahdollisuutta karjansa suojeluun – petotulet syttyvät kello 19

Yli tuhat Australian ruokakauppaa myy pian suomalaista nyhtökauraa

"Petoaita on erittäin toimiva tapa suojata laitumella olevia eläimiä", vakuuttaa SusiLife-hankkeen erikoissuunnittelija