Maatalous

Video: Ensimmäinen ja toinen rehusato yllättivät runsaudellaan – kolmossadon teko käynnistyi Kuhmalahdella

Vaikka rehusadot yllättivät iloisesti, kuvailee viljelijä Antti-Jussi Heikkilä kasvukautta yleisesti ottaen haasteelliseksi.
Kimmo Haimi
Antti-Jussi Heikkilä aloitti eilen tiistaina kolmannen rehusadon teon Kuhmalahdella.

Kangasalan Kuhmalahdella lypsykarjatilaa pyörittävä Antti-Jussi Heikkilä kertoo kasvukauden olleen kahden ensimmäisen rehusadon osalta yllättävänkin hyvä.

”Ykkös- ja kakkosrehusato olivat runsaita, rehua kertyi valtava määrä. Vaikka kuivuutta jatkui kesällä pitkään, vasta kolmas rehusato näyttää kunnolla kärsivän siitä”, Heikkilä pohtii.

Rehusadot olivat myös laadullisesti hyviä.

”Molemmissa sadoissa kuiva- ainekiloja tuli yli kymppitonni per hehtaari.”

Heikkilä käynnisteli kolmannen rehusadon tekoa pelloillaan eilen tiistaina.

”Kolmossadon osalta voi puhua osasadosta, koska ei nyt ole enää tarpeen korjata suuria määriä. Osa sadosta menee eläinten ruuaksi ja osa kompostin joukkoon”, viljelijä sanoo.

Heikkilän tilalla kärsittiin rehupulasta kuivina vuosina 2018 ja 2019. Tällä kertaa rehusta ei ole puutetta.

”Silloin kaikki tilan viljatkin menivät eläinten ruuaksi ja rehua piti ostaa ulkopuolelta lisää. Tänä vuonna olen myynyt kaikki omat viljat pystyyn naapuritiloille”

Antti-Jussi Heikkilä viljelee sopimusmaineen yli 300 pelto­hehtaaria, joista valtaosa on nurmella.

”Vain neljännes tilan pelloista kasvaa viljaa: vehnää ja kauraa.”

Vaikka rehusadot yllättivät iloisesti, kuvailee viljelijä kasvukautta yleisesti ottaen haasteelliseksi.

”Vaihtelevat säät ovat aiheuttaneet omat murheensa meilläkin, vaikka kohtuullisen hyvin on sujunut. Ei tämä kasvukausi vaikuta mitenkään seuraavan vuoden viljelysuunnitelmiin.”

Heikkilä käyttää navetassa kuivikkeena olkea ja kuiviketurvetta. Nuorkarjalle kuivikkeeksi kerätään myös kesantoheinää.

”Oljesta ei kyllä pitäisi tulla pulaa, eikä näillä näkymin myöskään turpeesta. Eri asia on, miten turpeen hinta jatkossa nousee.”

Lue lisää

Syysvilja-ala kasvaa reilusti, kasvustoja kannattaa nyt tarkkailla etanoiden ja kahukärpästen varalta

Sade keskeytti puinnit puoleksitoista viikoksi Korpilahdella – "Vilja alkaa pian itämään"

Maitotilalliset Ylöjärvellä toivovat kuivaa loppukesää ja alkusyksyä – "Kuiva puintisää olisi hyvä, että saisi edes sen vaatimattoman sadon pellosta pois"

Ohrat on jo puitu ja kumina puolittain – hampun korjuu jää syksyyn