Maatalous

Maailman maitomarkkinoihin suurin vaikutus on Kiinan ostoilla, maa on kasvattanut omaa tuotantoaan

Suomessa tuottajahinta on hieman heikompi kuin vuosi sitten.
Pentti Vänskä
Maitojauheen hinnat olivat nousussa Global Dairy Trade -huutokaupassa. Kuvituskuva.

Maitotuotteiden hinnat kohosivat tällä viikolla keskimäärin neljä prosenttia Uudessa-Seelannissa järjestetyssä Global Dairy Trade -huutokaupassa (GDT).

Kevään jälkeen hinnat laskivat huutokaupassa koko kesän ja vasta edellisellä kauppakerralla hinnoissa oli pientä nousua.

Nyt kaikkien myynnissä olleiden tuotteiden hinnat nousivat.

Eniten nousi rasvattoman maitojauheen hinta, yli seitsemän prosenttia. Voi kallistui reilut kolme prosenttia.

Jatko riippuu paljon siitä, miten maitotuotteiden tuonti Kiinaan kehittyy. Hollantilainen Rabobank ennustaa Kiinan vähentävän tuontiaan. Jos niin käy, tarkoittaisi se Rabobankin arvion mukaan hintojen laskupainetta ensi vuoden alussa.

Kiinassa maan oma maidontuotanto on kasvussa. Lisäksi maan maitotuotevarastot ovat arvioiden mukaan melko täydet.

EU-alueella maidontuottajahinta on komission arvion mukaan pysynyt elokuussa viime vuotta korkeammalla.

EU-maiden keskihinta oli elokuussa 35,97 senttiä kilolta. Vuosi sitten se oli 33,08 senttiä.

Keskihinta on hitaasti noussut helmikuusta lähtien. Yleensä hinta on kesäksi laskenut.

Suomessa tuottajahinta on hieman heikompi kuin vuosi sitten.

Esimerkiksi Saksassa, Tanskassa ja Irlannissa tuottajahinta oli elokuussa 3–4 senttiä viime vuoden elokuuta korkeampi.

Lue lisää

Maidontuotanto on vähentynyt Suomessa nopeasti, tuottajahinta polkee paikallaan

Maito ja sianliha halpenevat, tulvat voivat muuttaa tilannetta

Maitotilojen määrä voi laskea alle viiden tuhannen jo tänä vuonna

Kanadan helteet ajoivat rapsin hinnan uuteen nousuun, Euroopassa sianlihan hinta laskee