Maatalous

ESS: Lampuripariskunta sai syytteen eläinten näännyttämisestä, yrittäjän mukaan maisemanhoitajia ei pitäisi arvioida teuraseläinten tavoin – "Meillä on puhtaat jauhot pussissa"

Yrittäjät kiistävät eläinsuojelurikoksesta saamansa syytteen.
Lari Lievonen
Eläinsuojelurikoksesta syytetyn yrittäjän mukaan maisemanhoitoa tekeviä lampaita ei pitäisi arvioida teuraskaritsojen kriteereillä. Kuvan lampaat eivät liity tapaukseen.

Kaupungin luottamustoimessa ja vihreässä puolueessa toimiva henkilö sekä hänen puolisonsa ovat saaneet syytteen eläinsuojelurikoksesta Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa, kertoo Etelä-Suomen Sanomat.

Syytteen mukaan pariskunta olisi kohdellut lampaitaan huonosti. Syyte nojaa marraskuussa 2019 tehtyyn eläinlääkäritarkastukseen, jonka mukaan eläimet olivat ulkona ilman sääsuojaa ja vailla riittävää hyvälaatuista rehua.

Syytteen mukaan moni eläin oli huomattavan laiha, osa nälkiintyneitä. Tilalta löytyi kaksi kuollutta eläintä, joiden kuolinsyynä eläinlääkäri pitää aliravitsemusta.

Lampuripariskunta kiistää syytteen.

Yrittäjä painottaa ESS:n haastattelussa, ettei tilalla kasvateta teuraslampaita vaan ne hoitavat maisemaa. Yrittäjä arvostelee myös valvontaeläinlääkärin ylivaltaa.

"Meillä on puhtaat jauhot pussissa, mutta on turhauttavaa, kun meitä ei uskota", yrittäjä sanoo.

Hänen mukaansa eläinlääkärin käyttämä teuraskaritsojen asteikko ei sovellu maisemanhoitoa tekevien alkuperäisrotuisten eläinten arviointiin. Osa eläimistä on hyvin vanhoja, mikä tulisi ottaa huomioon niiden arvioinnissa. Osa eläimistä puolestaan sairasti loisen aiheuttamaa anemiaa.

Yrittäjän mukaan kuolleet eläimet olivat ilveksen tappamia.

Eläimet eivät viihdy yrittäjän mukaan sääsuojissa. Ne saadaan tarvittaessa viidessä minuutissa sisään lumisateen alta, hän kertoo.

Syyte ei vaikuta haastatellun mukaan hänen luottamustehtäviinsä.

Käräjäoikeuden tuomiota odotetaan lokakuussa. Syyttäjä vaatii molemmille syytetyille 60–80 päiväsakkoa.

ESS:n uutinen

Lue lisää

Kun karja palasi Innilän tilalle, laidunnus avasi näkymän pitkään näkymättömissä olleelle järvelle – "Kyllä tätä maisemaa kelpaa nyt talosta katsella"

Viherkehnäkiitäjäinen ja 1 500 muuta lajia – Luonnonlaitumet ovat monimuotoisuuden aarreaitta

Satakuntalainen mies piti lampaita sopimattomissa olosuhteissa ja ilman kunnollista ravintoa – tuomittiin ehdolliseen ja määrättiin eläintenpitokieltoon

Luonnonlaidunlehmä on varsinainen kukkaniittyjen kylväjä – voi levittää 96 000 kissankellon siementä kesässä