Maatalous

Tuottajahinnat hitaassa nousussa – sianlihan syöksylasku Euroopassa pysähtyi ja maidon hinta on useissa maissa ylittänyt 40 senttiä

Kotimaassa leipävehnän hinta on ostajien julkisissa tarjouksissa ylittänyt 270 euroa tonnilta.
Johannes Tervo
Kesäkuun alusta asti jatkunut sianlihan hinnan syöksylasku EU-maissa pysähtyi marraskuun alkupuoliskolla.

Maatalouden kustannusten hurja nousu siirtyy hiljalleen tuottajahintoihin. Kannattavuuden kohenemista saa kuitenkin tällä tahdilla odottaa. Lannoitteiden hintoihin ei viime viikolla ollut näkyvissä helpotusta, vaan päinvastoin lisää vaikeuksia.

Maitomarkkinoiden nousu maailmalla jatkuu. Global Dairy Trade -huutokaupassa (GDT) hinnat nousivat viime viikolla keskimäärin 1,9 prosenttia. Suurempaakin nousua odotettiin ennen kauppaa.

GDT-indeksi on nyt kesän pienen laskun jälkeen kohonnut lähes maaliskuun huippuunsa, joka on korkein sitten kevään 2014.

Maidon hintoja nostaa tarjonnan maltillisuus niin Euroopassa, Yhdysvalloissa kuin Uudessa-Seelannissa.

Korkea rehujen hinta todennäköisesti estää maidontuotannon kasvua tulevina kuukausina. Se tukee maidon hintaa, kun tuotanto pysyy niukkana kysyntään nähden.

Maidon tuottajahinta on lokakuussa useassa EU-maassa ylittänyt 40 senttiä kilolta, selviää komission julkaisemista ennakkotiedoista.

Yli 40 sentin hinta on lokakuussa ollut Belgiassa, Irlannissa, Ranskassa, Itävallassa, Suomessa ja Ruotsissa. Omassa luokassaan ovat Kypros ja Malta, joissa hinta on noin 60 senttiä.

EU-maiden keskihinta lokakuussa on ennakkotietojen mukaan 38 senttiä kilolta. Vuosi sitten se oli 35 senttiä.

Keskihinta on ollut nousussa helmikuusta lähtien. Kovimmat nousuprosentit ovat olleet elo–lokakuussa.

Syksyn aikana maitotuotteiden hinnat ovat nousseet. Kovin nousu EU-alueella on ollut voin hinnassa.

Sianlihan hinnassa nähtiin EU-maissa tältä erää pohjakosketus lokakuun lopussa.

Marraskuun ensimmäisellä viikolla EU-alueen keskihinta pysyi samana kuin lokakuun lopussa ja toisella viikolla keskihinta nousi 0,1 prosenttia. Keskihinta oli siten vajaat 1,29 euroa kilolta. Se on noin kahdeksan prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.

Epävarmuus markkinoilla säilyy. Tilastoissa ei vielä näy viime viikolla Saksassa uudelle alueelle levinneen afrikkalaisen sikaruton (ASF) mahdolliset markkinavaikutukset.

Marraskuun toisella viikolla hinta oli Saksassa noin 1,28 euroa kilolta. Tanskassa hinta oli 1,30 euroa.

Suomessa e-luokan lihan hinta on vakaasti pysynyt koko vuoden 1,60 euron paikkeilla. Marraskuun alussa se on ollut 1,62 euroa ja 0,4 prosenttia matalampi kuin vuosi sitten.

Porsaan keskihinta nousi marraskuun toisella viikolla EU-maissa ensimmäistä kertaa sitten kesäkuun alun. Keskihinta kohosi noin prosentin.

Keskimäärin porsas on nyt Euroopassa 17 prosenttia halvempi kuin vuosi sitten.

Suomessa porsaan hinta on EU:n tilastojen mukaan noin kahdeksan prosenttia vuodentakaista matalampi.

Vehnän pörssihinta pysytteli viime viikon lähellä 300 euroa Pariisin hyödykepörssissä.

Kansainvälinen viljaneuvosto IGC alensi kuukausiraportissaan hiukan maailman vehnäsatoennustetta ja kulutus ylittää tuotannon.

Maissilla tuotantoennuste ylittää kulutuksen ja varastoihin tulee pientä kasvua.

Rapsin pörssihinta laski viime viikon aikana alle 700 euron. Perjantaina helmikuun noteeraus oli iltapäivästä noin 680 euroa tonnilta.

Kotimaassa leipävehnän hinta on ostajien julkisissa tarjouksissa ylittänyt 270 euroa tonnilta.

Kaurasta tarjotaan yli 250 euroa. Ohran ylimmät tarjoukset ovat 260 euroa.

Kotimaan viljamarkkinoilla keskiviikko on mielenkiintoinen päivä, kun Luonnonvarakeskus Luke julkaisee päivitetyn arvionsa syksyn satomääristä.

Lue myös:

Nord Stream 2 -kaasuputken lupien viivästys pitkittää Euroopan lannoitepulaa

Lue lisää

Kustannuskriisi ei näillä näkymin juuri vähennä lihantuotantoa – luopuminen kiihtyy sikatiloilla ja nautojen teuraskasvatustiloilla

Korona käänsi perjantaina viljapörssit laskuun, viljan hintoja tukee Australiaa kiusaavat sateet ja maailman lannoitepula

Nord Stream 2 -kaasuputken lupien viivästys pitkittää Euroopan lannoitepulaa

Maidontuotannon kujanjuoksu