Maatalous

Taloussanomat: Viljelijä määrättiin maksamaan miljoonakorvaukset mansikkayrittäjälle – lannoitti peltoja jätevesilietteellä

Yrittäjä oli ehtinyt istuttaa pellolle noin 700 000 tainta.
Carolina Husu
Jätevesilietteen käytön vuoksi mansikkaa ei saisi viljellä pellolla ravinnoksi viiteen vuoteen. Kuvituskuva.

Hollolalainen viljelijä joutuu maksamaan miljoonakorvaukset mansikkayrittäjälle. Asiasta kertoo Taloussanomat.

Maanomistaja oli lehden tietojen mukaan lannoittanut maita mädätysjätteellä, joka lasketaan jätevesilietteeksi, minkä vuoksi tiluksia ei voi käyttää mansikanviljelyyn.

Peltoa vuokrasi Suomen suurin mansikanviljelijä, Koivistoisen mansikkapaikan yrittäjä Vesa Koivistoinen. Pellolle ehdittiin istuttaa noin 700 000 mansikantainta.

Sopimus oli tehty 60 hehtaarin alalta viideksi vuodeksi. Vuokra tuolta ajalta olisi ollut maanomistajalle kaikkiaan noin 210 000 euroa.

Jätevesilietteen käytön vuoksi mansikkaa ei saisi viljellä pellolla ravinnoksi viiteen vuoteen. Asiaan puuttui Lahden kaupungin ympäristöterveydenhuolto saatuaan nimettömän ilmoituksen lietteen levityksestä, Taloussanomat kertoo.

Käräjäoikeus määräsi maanomistajan maksamaan Vesa Koivistoiselle lähes 700 000 euron vahingonkorvaukset.

Tapauksen käsittelyä jatkettiin Itä-Suomen hovioikeudessa. Hovioikeus nosti maanomistajan maksettavaksi määrättyjä korvauksia oikeudenkäyntikuluineen 56 000 eurolla.

Kun mukaan lasketaan maanomistajan oikeudenkäyntikulut, riidasta koitui maksettavaa noin 1,1 miljoonaa euroa.

Mansikkayrittäjälle maksettava 940 000 euron korvaus pitää sisällään esimerkiksi taimien istutuksen, kastelujärjestelmän ja saamatta jääneen sadon.

Taloussanomien mukaan maanomistaja kiisti, että säädökset olisivat estäneet mansikanviljelyn hänen omistamillaan pelloilla ja piti viranomaisten tulkintaa viiden vuoden varoajasta virheellisenä.

Lue lisää

Lasten mansikkasalaatti

Kesän maut talteen

Mansikoiden pääsatokausi on nyt – niiden hankkiminen tavanomaiseen aikaan heinäkuussa saattaa olla liian myöhäistä

Mansikat ovat tänä vuonna mainion makeita – pääsatokausi pari viikkoa etuajassa