Maatalous

Kryptotartunta oli ensin shokki iisalmelaisella maitotilalla – nyt tuottajat kannustavat avoimuuteen ja vastuullisuuteen taudin suhteen omalla esimerkillään

"Onneksi meillä on tällainen ihmisen kokoinen tila. Vaikka toinen on ollut sairaana ja työt lisääntyivät tartunnan takia, olemme selvinneet", kertovat Timo ja Anni Lyyra tyytyväisinä.
Pentti Vanska
Tallirakennuksessa vapaana olleeseen karsinaan saatiin siirrettyä kryptosta puhtaita vasikoita eläinlääkärin luvalla. Se oli helpotus, joka myös teetti lisää töitä, sillä rakennukseen ei tule esimerkiksi lämmintä vettä.

Ensireaktio oli shokki. Viime vuoden marraskuussa iisalmelaisen Sokerimäen maitotilan vasikoilla todettiin vasikkaripulia aiheuttava Cryptosporidium parvum -tartunta. Ihan ensin sairastui kuitenkin tilan yrittäjäpariskunnasta Anni Lyyra.

Kaksi päivää jatkunut oksennustauti vei hänet niin heikkoon kuntoon, että hän päätyi sairaalaan tiputukseen. Syytä sairastumiselle ja Lyyran voinnille yritettiin selvittää. "Onneksi Timo ymmärsi kertoa hoitohenkilökunnalle heti alussa, että meillä on lypsykarjaa. Siitä se vyyhti alkoi purkautua ja selvisi, että minulla on kryptosporidioosi."

Anni ja Timo Lyyra korostavat, että eivät halua syytellä ketään. "Kertomalla tästä, haluamme lisätä tietoisuutta ja kannustaa vastuullisuuteen. Mutta jostain tauti on meille kulkeutunut, koska koronan takia emme itse ole vierailleet missään muilla tiloilla."

Tautilöydöksen jälkeen pariskunta alkoi tietysti pohtia, että milloinkohan tartunta on heille tullut ja onko mahdollista, että Timo ei olisi sitä sairastanut?

"On erittäin todennäköistä, että Timo on taudin sairastanut. Hänellä oli vatsa kipeänä oudolla tavalla viikon verran syksyllä ja syksyllä kuoli myös yksi vasikka ilman selvää syytä", kertoo pariskunta.

Kryptosporidi-loiset olivat kyllä mielessä ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla pitkään sairastumisen jälkeen, myöntää Anni. Kryptosporidioosi tautina ei ollut tuttu hoitohenkilökunnalle tai apteekin henkilökunnalle. Tilanne herätti monia kysymyksiä. Kuinka herkästi tämä esimerkiksi tarttuu perheen sisällä ihmisestä toiseen?

"Faktatietoa olisi ollut hyvä olla saatavilla vielä enemmän ihmisten osalta. Se olisi hälventänyt epätietoisuutta ja vähentänyt turhaa varovaisuutta."

Lapsilla ei ollut asiaa navettaan, eikä kukaan lapsista vanhempien mukaan sairastunut. Nyt pikku hiljaa perheen vanhimmat yläkouluikäiset lapset ovat taas osallistuneet navettatöihin.

Mutta entäpä perheen pienimmät, milloinkohan heitä on turvallista ottaa taas navettaan, pohtii Anni. "Se olisi tärkeää, jotta eläintenhoito säilyisi luontevana osana heidän arkea ja he kasvaisivat siihen."

Sokerimäen tilalla on 26 lehmää sekä nuorkarjaa. Annin sairastumisen jälkeen vasikoiden ulostenäytteet varmistivat Cryptosporidium parvum -tartunnan. Tiedontarve oli siinä vaiheessa kova, sanovat Anni ja Timo.

Keille kaikille ja minne tästä taudista pitää ilmoittaa? Miten se vaikuttaa töiden tekemiseen, entä miten toimitaan välitykseen lähtevien vasikoiden kanssa?

Lyyrat ovat halunneet toimia mahdollisimman avoimesti ja tarkasti sekä tiedottamisen että tilalla vierailevien ulkopuolisten suhteen. "Jotta tauti ei siirtyisi meiltä eteenpäin", toteaa Anni.

Eläinten Terveys ETT ry:n ohjeet, Atrialta saadut neuvot välitysvasikoiden suhteen sekä oma eläinlääkäri ovat olleet tärkeä apu ja tuki.

Lomatoimiston pariskunta haluaisi lisätä niiden tahojen joukkoon, joilla pitäisi automaattisesti olla tieto taudista, jotta siihen varauduttaisiin jo ennakkoon riittävästi. "Pahimmillaan työntekijä voi joutua monen viikon sairauslomalle tai tauti levitä, jos tieto ei kulje ja suojautumistoimet ovat kehnot."

Timo Filpus

Cryptosporidium parvum -tartunta esiintyy tyypillisesti 1–3 viikon ikäisillä vasikoilla. Tauti paranee yleensä itsestään, kunhan riittävästä nesteen saannista huolehditaan.

Tärkein keino yrittää hallita loisia on hyvä ympäristön hygienia ja sairaiden vasikoiden eristäminen.

Välitykseen lähtöä tauti viivästyttää. Sen jälkeen, kun vasikka on parantunut, on odotettava kaksi viikkoa ennen kuin eläin on lähtökelpoinen.

Ja lisätöitä sekä -kustannuksia kryptovasikat teettävät. "Nyt vasikoita on pitänyt hoitaa kolme viikkoa tavanomaista pitempään ja tilaa on tarvittu enemmän. Onni onnettomuudessa, meillä oli tallirakennuksessa karsina, jonka pystyimme hyödyntämään kryptosta puhtaiden vastasyntyneiden vasikoiden hoidossa", Lyyrat kertovat järjestelyistä.

Krypton toteamisen jälkeen kaikki poikimiset ovat olleet valvottuja ja vasikka on heti syntymänsä jälkeen otettu pois emältä ja viety suoraan puhtaalla astialla talliin kasvamaan.

Anni kertoo, että ensimmäisen Testi-nimisen puhtaan vasikan elämänalku oli melkoisen karu, kun se märkänä vedettiin -15 celsiusasteen pakkasessa ulos navetasta.

"Testi kuitenkin onnistui ja vasikka lähti täysin terveenä ja melkoisena vintiönä vasikka-auton kyytiin parin viikon ikäisenä."

Pentti Vanska
Ristiintartuttamismahdollisuuden minimoimiseksi Timo Lyyra on tehnyt töitä navetalla ja puoliso Anni vasikoiden kanssa tallilla.

Ristiintartuttamismahdollisuuden minimoimiseksi Timo on tehnyt töitä navetalla ja Anni vasikoiden kanssa tallilla.

Loiset ovat erittäin kestäviä ulkoisia olosuhteita ja useimpia desinfektioaineita vastaan. Tartuntapainetta vähennetään karsinoiden huolellisella mekaanisella puhdistuksella näkyvästä liasta ja pesemällä kuumalla vedellä. Pesun jälkeen rakenteiden pitäisi saada kuivua kunnolla ja karsinat kuivittaa riittävästi.

Näillä keinoilla myös Lyyrat yrittävät saada tartunnan taltutettua. Lisätyön ja -kustannusten lisäksi krypto vaikuttaa vasikoiden päiväkasvuun, millä taas on vaikutuksensa maidontuotannossa muun muassa elinikäistuotokseen.

"Välitykseen lähti vasikoita, joista yksi oli kasvanut 13 vuorokautta eristyksissä tallissa. Sen paino oli 73 kiloa. Krypton sairastanut runsaan kuukauden ikäinen vasikka taas painoi 75 kiloa", kertoo Timo.

Tartunnan aiheuttamasta ensijärkytyksestä tilalla on jo toivottu, nyt toiveissa olisi, että tartunta saataisiin taltutettua.

Lue myös:

"Tunnen olevani oikeusmurhan uhri" – vasikkaripuli sysäsi Antti Leikkolan sairauskurimukseen, Mela ei korvaa ammattitautina

Zoonoosi

  • Kryptosporidit ovat yksisoluisia alkueläimiä. Lajeja tunnetaan lähes neljäkymmentä, joista yksi tärkeimmistä vasikkaripulin aiheuttajista kaikkialla maailmassa on Cryptosporidium parvum.
  • Muutaman viikon ikäisillä vasikoilla kryptosporidit aiheuttavat tyypillisesti runsaan itsestään rajoittuvan ripulin. Ihmiselle C. parvum voi aiheuttaa kryptosporidioosi-taudin, eli kyseessä on zoonoosi.
  • Kryptosporidioosin oireet rauhoittuvat yleensä itsestään. Jos raju vesiripuli johtaa kuivumiseen, korjataan se nestehoidolla sairaalassa. Vastustuskyvyltään alentuneiden henkilöiden vakavissa infektioissa käytetään erityisluvalla määrättävää lääkettä.
  • Kliiniset laboratoriot ilmoittavat kryptosporidilöydökset Tartuntatautirekisteriin. Paikalliset terveydenhuollon ammattilaiset ovat avainasemassa epidemioiden havaitsemisessa ja torjunnassa.
  • Hoitamaton C. parvum -tartunta aiheuttaa jatkuvasti ripulia uusissa syntyvissä vasikoissa ja tartuntariskin hoitajille.

Lähde: Ruokavirasto ja Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos

Lue lisää

Kotieläintiloille riitti lomittajia koronasta huolimatta

Lomittajapulan vuoksi maatalousyrittäjä saattaa joutua sairaanakin töihin: "Tuskaahan se oli, ja niin on monella muullakin", sanoo ylitorniolainen maidontuottaja

"Tunnen olevani oikeusmurhan uhri" – vasikkaripuli sysäsi Antti Leikkolan sairauskurimukseen, Mela ei korvaa ammattitautina

Viljelijän painajaismainen sairauskierre alkoi vasikkaripulista, jota seurasivat munuaisvaurio, avanneleikkaus ja sydänoperaatio – "Viime jouluun asti olin terve mies"