Maatalous

Valio ei kommentoi tietoa 2,5 sentin tuottajahinnan laskusta

Maatalous 18.04.2018

Itä-Maito: tiedotamme tuottajillemme tänään.


Sanne Katainen
Valiolta ei kommentoida, onko maidon tuottajahinta laskemassa ja paljonko.

Facebookin keskusteluryhmissä liikkuu tieto, jonka mukaan Valio laskisi osuuskunnille tilittämäänsä maidon hintaa 2,5 sentillä toukokuun alusta.

Valion hallituksen puheenjohtaja Vesa Kaunisto toteaa, ettei tuottajahintaa kommentoida Valiolta käsin ja pyytää kääntymään osuuskuntien puoleen.

Tuottajain Maidon toimitusjohtaja Ari Mäkeläkin tyrmää Maaseudun Tulevaisuuden hintatiedustelun: "En valitettavasti voi vahvistaa teille, mikä on nykyinen hinta tai millaisia hintapäätöksiä tulevaisuuteen tehdään. Kilpailulain näkökulmasta se olisi hintasignalointia muille yrityksille, joten emme voi kertoa sitä muille kuin omistajille."

Itä-Maidon hallituksen puheenjohtaja Mikko Heikkinen toteaa hänkin, ettei kerro asiasta julkisuuteen. "Tämän päivän aikana tiedotamme hinnasta omia tuottajiamme."

Vaikka Kaunisto ei hintaa kommentoi, hän kertoo taustoja, kun toimittaja toteaa, että 2,5 sentin lasku tuntuu kovalta.

"Kova lasku se on."

"EU:ssa ylituotanto jatkuu ja maitojauheen hinta on alhaalla. Euroopassa lähestytään maidon hinnassa taas 30 sentin rajaa," Kaunisto toteaa.

"Saksassa hinta taitaa olla viime syksystä laskenut kymmenkunta senttiä", hän jatkaa. "Isot eurooppalaiset Arla ja Friesland Campina ovat laskeneet hintaa vuodenvaihteen jälkeen joku 7 senttiä."