Maatalous

Ruisala romahti, kuminan voittokulku jatkuu

Rukiin viljelyala on jäämässä 46 prosenttia pienemmäksi kuin vuonna 2017. Kuminan viljelyala kasvoi 15 prosenttia ja rehunurmien 6 prosenttia.
Ruis kattaa vain prosentin käytössä olevasta maatalousmaasta vuonna 2018.

Rukiin viljelyala on romahtanut Suomessa lähes puoleen viimevuotisesta, Luonnonvarakeskus Luken pellonkäytön ennakkotiedot osoittavat.

Luonnonvarakeskus arvioi vuoden 2018 ruisalan jäävän 17 300 hehtaariin. Sen viljelyala olisi tällöin 46 prosenttia pienempi kuin vuonna 2017.

Myös vehnän viljelyala pieneni 13 prosenttia edellisvuodesta ollen yhteensä 190 000 hehtaaria.

Ohran viljelyala nousi 463 000 hehtaariin. Ala on kuusi prosenttia suurempi kuin vuonna 2017. Kauran viljelyala laski 325 000 hehtaariin. Ala on neljä prosenttia pienempi kuin vuonna 2017.

Kokonaisvilja-ala on tänä vuonna 1 040 000 hehtaaria, mikä on edelleen lähes puolet käytössä olevasta maatalousmaasta. Vilja-ala kuitenkin pieneni 31 000 hehtaaria eli kolme prosenttia edellisvuodesta.

Rapsin viljelyala pieneni 16 prosenttia 31 000 hehtaariin. Se kuitenkin ylittää edelleen selvästi 27 500 hehtaarin rypsialan, joka on kolme prosenttia pienempi kuin vuonna 2017.

Rehunurmien yhteenlaskettu ala nousi kuudella prosentilla yhteensä 760 000 hehtaariin, ja on siten suurin yli 20 vuoteen.

Kumina on vuoden 2018 suurin nousija. Sen viljelyala kasvoi 15 prosenttia yhteensä 27 700 hehtaariin.

Härkäpapuala sen sijaan pieneni kymmenen prosenttia ollen tänä vuonna yhteensä 20 000 hehtaaria.

Perunaa istutettiin tänä vuonna yhteensä 22 000 hehtaarille.

Kesannoitavaa alaa ilmoitettiin tänä vuonna 248 000 hehtaaria, eli kaksi prosenttia vähemmän kuin vuonna 2017.

Luonnonvarakeskus tarkensi tiistaina pellonkäytön ennakkotietoja, joista ensimmäiset julkaistiin kesäkuun puolivälissä. Viljelyaloja on nyt mahdollista tarkastella myös elykeskuksittain.

Tiedot perustuvat maa­talous- ja puutarhayritysrekisteriin kuuluvien maatilojen päätukihaussa ilmoittamiin kasvulohko­tietoihin.

Viljelyalat julkaistaan lopullisina vuoden 2019 alkupuolella, jolloin saatavilla on myös kunta­kohtaisia viljelyaloja ja tilalukumääriä. Edellisten vuosien vastaavat tiedot ovat saatavilla Luonnonvarakeskuksen tilastotietokannasta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Närpiön koeruuduissa etsitään nopeinta korianteria – "Pitkä kasvukausi on pahin pulma näin pohjoisessa"

Luke keskittää kotieläintutkimuksensa Jokioisiin – Maaningan ja Ruukin tutkimusnavetat suljetaan

Ruokaketjussa mitataan hävikin määrä – puolittamistavoite "melkein mahdoton" saavuttaa