Maatalous

Atria oikoo sianlihan hintapuheitaan – nousua vain kaksi senttiä 14 kuukaudessa

Maatalous 11.10.2018

Tuottajat kuumenivat, kun yhtiö kertoi ensin korottaneensa sianlihan hintaa 16 senttiä kilolta viime vuoden kesän jälkeen.


Kimmo Haimi
Sianlihan tuotannon kannattavuus on heikko ja siihen kaivattaisiin parannusta.

Jossain on tapahtunut virhe, toteaa johtaja Jaakko Kohtala Atrialta. MT kysyi Atrialta sianlihan hinnan nostosta maanantain markkinakatsausta varten ja lihatalon viestintä välitti Kohtalan viestin, jonka mukaan sianlihan hintaa olisi nostettu 16 senttiä 14 kuukauden aikana.

Kohtalan mukaan korotus on näin suuri, mutta ei viime vuoden kesän, vaan helmikuun 2017 jälkeen. Venäjän viennin loppumisen takia lihaa jouduttiin ajamaan pakkasvarastoihin ja ylitarjonta polki hinnat alas vuoden 2016 syksystä aina helmikuuhun 2017.

Virheellinen tieto julkaistiin MT:n verkkosivuilla perjantaina ja maanantaina lehdessä. Puhelimet ovat soineet perjantaista lähtien, Kohtala kertoo.

Myös Suomen sikayrittäjien puheenjohtaja Martin Ylikännö Huittisista sai useita yhteydenottoja. Hän toimitti viljelijältä saamansa tilityslistan MT:lle. Sen mukaan sianlihan tuottajahinta on heinäkuun 2017 jälkeen noussut kaksi senttiä, ei 16 senttiä.

Kohtala vahvistaa Ylikännön tiedot oikeiksi. Korotus voi olla hieman suurempi, sillä Atria on muuttanut hinnoitteluaan ja maksaa lihasta yhtä paljon kaikille tuottajille. Samaten antibioottivapaa tuotanto tuo keskimäärin pari lisäsenttiä kilolta.

Kohtala ei voi kilpailusyistä arvioida tulevaa hintakehitystä. Sianlihan tuotannon kannattavuus on heikko ja siihen kaivattaisiin parannusta. Toisaalta Euroopassa sianlihan hinnat ovat menossa alaspäin.

Ylikännön mukaan porsaiden hinnat ovat nousseet aavistuksen, mutta vain vähän verrattuna viljan ja rehujen kallistumiseen. Lihasikalat eivät ole saaneet mitään, kun pieni lihan hinnan korotus häviää porsaan hinnan nousuun.

Ylikännö sai tarkat kustannuslaskelmat kahdelta isohkolta tilalta. Atrialle sikoja toimittava tila ei saa edes muuttuvia kuluja peittoon, vaan jokaisesta siasta kertyy 1,8 euroa tappiota, vaikka omalle työlle ja rakennuksille ei lasketa mitään.

Pelkkä rehujen kallistuminen merkitsee lihasikalalle 16–18 sentin kustannusten nousua sianlihakiloa kohti. Sitä ei ole nyt saatu, ei senttiäkään, Ylikännö sanoo.

Snellman maksaa sianlihasta yli 20 senttiä kilolta enemmän, osin erilaisen sika-aineksen takia, ja tilat saavat muuttuvat kulut nipin napin peittoon.

Juttua muokattu 11.10. klo 9.30: Korjattu pilkkuvirhe kohdassa "jokaisesta siasta kertyy 1,8 euroa tappiota".

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT