Maatalous

”Aina on mätiä omenoita", MTK:n Tiina Linnainmaa haluaa eroon eläimiään kaltoin kohtelevista tuottajista

Maatalous 12.10.2018

Vakavien eläinsuojelurikosten taustalta löytyy mielenterveysongelmien lisäksi piittaamattomuutta. Ongelmatapaukset halutaan alalta pois.


Valvontavirainomaisten arkisto
Hyvinvointi ei vaadi hienoja puitteita vaan on valvontaeläinlääkärin mukaan kiinni hoitajasta. Tällä tilalla useat eläimet olivat laihoja. Omistaja sai sakkoja eläinsuojelurikoksesta.

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus langetti helmikuussa tuomion sikalanpitäjälle. Tapaus oli karmiva.

Karsinoissa oli kuolleita sikoja, joita niiden lajitoverit olivat syöneet. Valvontaeläinlääkäri määräsi heti 54 sikaa lopetettavaksi niiden heikon kunnon vuoksi.

Maaliskuussa taas luettiin tuomio keskipohjalaismiehelle, jonka koko karja nääntyi nälkään. Toukokuussa Hausjärvellä valvontaeläinlääkäri löysi tarkastuksessa maatilalta noin 30 kuollutta nautaa ja kuolleita vuohia.

Suurin osa suomalaisista tuottajista hoitaa tilansa ja eläimensä hyvin. Ilmi tulee kuitenkin myös poikkeustapauksia, joissa eläinten hyvinvointi laiminlyödään pahemman kerran.

”Aina on mätiä omenoita. Ihan kuin lastenhoidonkin kanssa”, sanoo Tiina Linnainmaa, MTK:n valtuuskunnan ensimmäinen varapuheenjohtaja. Hänellä on 70 lehmän lypsykarjatila.

”Suurin osa tekee työnsä kunnolla, mutta toiset eivät suhtaudu eläintenpitoon samanlaisella vakavuudella.”

On myös muita syitä: uupumusta ja mielenterveysongelmia.

Jokainen vakava eläinsuojelutapaus koskettaa tavallaan kaikkia tuottajia.

”Kun tulee lastensuojelutapauksia, ne mielletään yksilökohtaiseksi. Tuotantoeläinten pitäjien kohdalla syyllistetään koko ala.”

Erityisen tuskallista on, jos eläinsuojelurikkomuksiin syyllistyy vastuullisissa tehtävissä oleva henkilö. Niinkin on käynyt.

”Se oli aikamoinen shokki, joka vei pohjan hyvinvoinnin eteen tehdyltä työltä. Kirpaisi erityisesti, että karja oli iso. Jotenkin olisi helpompi ymmärtää, että syrjässä asuva väsynyt ihminen laiminlyö pientä karjaansa”, Linnainmaa muistelee erästä tapausta.

Sen jälkeen Linnainmaa pyysi eläinlääkärit tarkastamaan varmemmaksi vakuudeksi omankin karjansa, jotta hänen työnsä kestäisi varmasti läpivalaisun.

Valvontaeläinlääkäri Auli Koponen näkee työssään tapauksista pahimmat. Miksi eläinten hoitoa laiminlyödään?

”En käsitä sitä. Apua periaatteessa on ihmisille tarjolla, jos sitä halutaan ottaa vastaan. Nykyisin tuntuu, että kaikki ovat uupuneita ja masentuneita. Ennen riskit olivat ihan erilaiset kuin nykyisen vapaan kaupan aikana. Valitettavasti on niitäkin tilallisia, jotka eivät piittaa eläinten hyvinvoinnista.”

Koposen mielestä on väärin, että veronmaksajien rahoja haaskataan tiloihin, jotka eivät pidä huolta eläimistään. Osalla paineita tuo sukutila ja sen jatkuvuus.

”Joskus jatkajaksi sattuu ihminen, joka ei ole erityisen kiinnostunut ammatista. Karjaa on kuitenkin pidettävä, kun sitä on ollut 1700-luvulta lähtien. Yllättävän moni alun perin vastahakoinen jatkaja pohtii häpeillen, olenko minä se, jolta eläimet lopulta lähtevät?”

Hyvinvointi ei kuitenkaan vaadi hienoja puitteita.

”Monesti on mietitty kollegojen kanssa, että pitäisi käydä kuvaamassa hyviä tiloja ja näyttää, että eläimille saa hyvät olot vaikka ei tilalla olisi sitä uusinta teknologiaa. Eläinten hyvinvointi on kiinni hoitajasta. Mätämunat tulisi saada siivottua alalta pois.”

Tuet voivat myös motivoida pitämään pääluvun mahdollisimman korkeana, Koponen uskoo. ”Eläimet pidetään pystyssä vaikka henkarilla.”

Koposen mukaan on harhaluulo, ettei huonosti voiva eläin tuota. Joissakin tapauksissa se tosin pitää paikkansa: Puutteellisessa hoidossa vasikan ruuansulatuskanava menee huonoon kuntoon loppuiäksi. Aikuinen eläin voi kuitenkin kestää laiminlyöntiä, Koponen sanoo.

”Eläimet on jalostettu tuottamaan. Ne repivät aika paljon itsestään irti.”

Eläimen tarpeita voi myös olla vaikea ymmärtää ihmisen lähtökohdista. Jopa sellainen perustarve kuin jano voi jäädä tyydyttymättä.

”Ihmisellä itsellään on huonosti kehittynyt janontunne. Helteessä et välttämättä huomaa, että kärsit nestevajeesta.”

Eläinsuojelurikkomusten paljastuttua keskusteluun nousee yleensä myös se, miksi kukaan lähistöllä ei puuttunut asioihin. Eikö tiedetty, eikö uskallettu, eikö välitetty?

Toisten eläintenpitoon puuttuminen ei ole helppoa. Koponenkin on saanut työssään kokea uhkauksia ja vainoa. "Vaihtuvuus tässä työssä on iso.”

Voi käydä niinkin, että kunnaneläinlääkäri käy tilalla ja huomaa epäkohdat. Hän ei kuitenkaan halua vaarantaa asiakassuhdettaan, vaan pyytää valvontaeläinlääkäriä tarkastamaan paikan. ”Tilallinen sitten ihmettelee, miksi toinen eläinlääkäri ei sanonut ongelmista mitään.”

Yleisesti ottaen tuottajat tuomitsevat eläinsuojeluongelmat.

”Eläimiä huonosti kohteleviin kollegoihin suhtaudutaan, kuten ihmiset yleensä. Tuomitaan, mutta vaikea siihen on puuttua suoraan muuten kuin neuvomalla ja tukemalla. Toki varmasti tarvittaessa tehdään myös eläinsuojeluilmoitus viranomaisille – mutta mitä läheisempi ihminen on kyseessä, sitä vaikeampaa se on”, arvioi lampuri Annaelina Kotilainen.

Hän on ollut mukana muun muassa Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton liittovaltuustossa ja paikallisyhdistyksen hallituksessa.

Eläin on lain mukaan ihmisen omaisuutta. Se vaikeuttaa viranomaisten mahdollisuuksia puuttua, Koponen tähdentää. Hän toivookin, että omaisuudensuojaa voisi heikentää, kun kyse on elävistä olennoista.

”Eläinsuojeluongelmat eivät ole pelkästään vihervasemmiston propagandaa, vaan todellista totta. Ongelmien kiistäminen pitää lopettaa.”

Ihmisten käsitys eläinten tarpeista ja hyvinvoinnista voi vaihdella arvioijan taustasta riippuen.

”Kaupunkilaistaustaisen uusfarmarin käsitys eläinten hyvin- tai pahoinvoinnista voi olla hyvinkin radikaali verrattuna seitsemännen polven maajussiin. Totuus lienee jossain siellä välillä. Tiede tutkii koko ajan lisää eläinten kokemusta. Tietoa tulee hyödyntää kaikin mahdollisin keinoin”, Kotilainen pohtii.

Yhteydenpito tuottajien välillä ja koulutus ovat Kotilaisen mukaan välineitä ongelmien ehkäisyyn. Viranomaisiin pitäisi rohjeta ottaa yhteyttä, jos se tuntuu tarpeelliselta.

”Useinhan tilalla voivat ihmisetkin huonosti, jos eläimet voivat huonosti. Näkemykseni mukaan uupumustapauksissa eläimistä pidetään huolta vielä pitkään silloinkin, kun itsestä ei enää jakseta huolehtia.”

Huhuissa ei toisaalta aina ole lainkaan perää.

”Tässä mielestäni tulee esiin teurastamoeläinlääkärin vastuu. Jos joltain tilalta tulee teurastukseen yleistä selvästi heikompaa eläinainesta, tulisi eläinlääkärin ottaa yhteys tuottajan alueen eläinlääkäriin ja jollain keinoin vähintään keskustella tuottajan kanssa.”

Riskitekijät eläinten kohtelun rapautumiseen ovat Kotilaisen mukaan samat kuin elämässä yleensä: raha ja rakkaus. ”Maataloudessa kyllä varmaan yleensä niiden puute, yksinäisyys ja sokeutuminen oman tilan tilanteeseen. Yhtä selittävää tekijää ei ole.”

Ongelmiin puuttuminen alan sisällä on yleensä hankalaa monestakin syystä.

”Sosiaaliset suhteet, loukkaantuuko eläinten pitäjä, jos hänen toimintaansa puututaan, omista asioista huolehtiminen, oman tiedon ja taidon epäileminen”, Kotilainen listaa yleisimpiä ja lisää: ”toki puuttua pitäisi silti”.

Edellisten syiden vuoksi tuotantoketjun viranomaisten tulisi tarttua epäilyksiin nopeasti.

”Olisi hyvä, jos olisi eläinsuojelutarkastuksen lisäksi olemassa ’varhaisen puuttumisen’ neuvonnallinen käynti. Toivottavasti uusi eläinten hyvinvointilaki tuo lisää työkaluja ja keinoja”, Kotilainen ehdottaa.

Koponen toivoo, että eläintenpitokieltoja myönnettäisiin nykyistä herkemmin.

Toisaalta hän on iloinen siitä, että eläinsuojelurikkomuksiin suhtaudutaan nykyään vakavammin.

”Kunnaneläinlääkärijärjestelmässä pitopaikassa piti olla raatoja, jotta tapaus meni edes käräjille. Eläin ei pysty itseään puolustamaan. On hyvä, että oikeuslaitos nykyään huomioi asian.”

Jaksamisen rajamailla taistelevien tilannetta saattaisi helpottaa sekin, että yleinen ilmapiiri muuttuisi lempeämmäksi tuotannosta luopumista kohtaan.

”Luopuminen on vaikeaa. Mutta jos karjatalous ei tunnukaan omalta jutulta, sen lopettamiseen voisi suhtautua nykyistä enemmän ’olinpa rohkea, kun kokeilin’ -asenteella, kuin asenteella ’olen luovuttaja, kun en jaksa’”, Kotilainen pohtii ja toivoo aiheen herättävän keskustelua.