Maatalous

Kiinalaiset ahmivat jugurttia vuosi vuodelta enemmän – joka vuosi viidennes enemmän kuin edellisvuonna

Kasvava jugurtinhimo sataa pitkälti kotimaisten tehtaiden laariin, mutta se houkuttaa myös ulkomaisia jakamaan markkinaa.
Jaana Kankaanpää
Jugurtti maistuu kiinalaisille.

Jugurtin kulutus kasvaa hurjaa vauhtia Kiinassa. Tämä tosin ei ole varsinainen uutinen, koska näin on ollut jo pitkään. Uutinen on hurjan kasvun jatkuminen: Jo yli viiden vuoden ajan kiinalaiset ovat joka vuosi syöneet jugurttia viidenneksen edellisvuotta enemmän, kertoo Dairyreporter-verkkolehti.

Viime vuonna jugurttia myytiin Kiinassa yhteensä 122 miljardin juanin eli 15,4 miljardin euron arvosta.

Noin 70 prosenttia kiinalaisten lusikoimasta jugurtista on kolmen kotimaisen yhtiön valmistamaa: valtio-omisteisen Bright Dairyn sekä kahden yksityisen, Mengniun ja Yilin.

Kasvava kulutus on kuitenkin alkanut houkuttaa markkinoille myös ulkomaisia yrityksiä, erityisesti Tyynen valtameren puoleisesta Aasiasta ja Australiasta.

Esimerkiksi australialaiselle The Yoghurt Shop -nimiselle yritykselle Kiina tarjoaa hyvän ponnahduslaudan nousta isoksi tekijäksi laajemminkin Aasiassa, Dairyreporter kertoo. Se on nopeasti saanut tuotteensa laajasti jakeluun paitsi Hongkongiin myös muualle maahan. Hongkongin jälleenmyyjänsä avulla yritys on pääsemässä myös Singaporen markkinoille.

Kiinalaiset valmistajat eivät kuitenkaan ole aikeissa seurata sivusta kilpailijoiden tuloa markkinoille. Päinvastoin: Valtio-omisteinen Bright Dairy tähtää myös vientiin.

Vientiä varten se lanseerasi viime vuonna juotavan jugurtin, jota se luonnehtii premium-tuotteeksi. Sillä se tähtää paitsi oman maan rahakkaille Hongkongin ja Macaon markkinoille myös Thaimaahan, Singaporeen ja Indonesiaan.

The Yoghurt Shop puolestaan ei aio lopettaa laajentumistaan vain itäisen Aasian valloitukseen. Seuraavaksi se on ottamassa päämääräkseen Itä-Aasian ja Euroopan väliin jäävät alueet, kuten Persianlahdella sijaitsevat Arabiemiirikunnat ja Qatarin.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tuorepuuro

Maitotuotteiden kohtuullinen käyttö suojaa lievästi aivohalvaukselta

Revontulipakkaukset vauhdittavat sianlihan myyntiä Kiinassa – Tavoitteena viedä viisi prosenttia suomalaislihasta