Maatalous

Afrikkalainen sikarutto kasvattaa naudanlihan kulutusta maailmalla

Etenkin merkittävät naudanlihan viejämaat hyötyvät Kiinan kysynnästä, arvioi Rabobank.
Markku Vuorikari
Sianlihan kulutuksen lasku afrikkalaisen sikaruton vuoksi kasvattanee naudanlihan ja muiden proteiininlähteiden kysyntää etenkin Kiinassa.

Afrikkalaisen sikaruton (ASF) leviäminen Kiinassa ja Belgiassa johtanee muiden proteiininlähteiden kulutuksen kasvuun maailmanlaajuisesti, arvioi Rabobank tuoreimmassa raportissaan. Asiasta uutisoi globalmeatnews -verkkosivusto.

Suurin hyötyjä olisi Rabobankin arvion mukaan kiinalainen naudanlihantuotanto, mutta myös naudanlihan viennin Kiinaan uskotaan kasvavan.

Kiina on jo kuluvan vuoden aikana ostanut 40 prosenttia edellisvuotista enemmän naudanlihaa. Kasvun odotetaan jatkuvan ensi vuonna. Siitä hyötyvät etenkin merkittävät naudanlihan viejät, kuten Etelä-Amerikan maat, Australia, Uusi-Seelanti sekä muutamat Euroopan maat. Pakastettua naudanlihaa Kiinaan voivat myydä ainakin Irlanti, Alankomaat, Tanska, Ranska ja Iso-Britannia.

Brasilia on kasvattanut naudanlihan vientiä noin kymmenen prosenttia viime vuodesta. Tärkeimmät vientimaat ovat Kiina ja Chile. Brasilian naudanlihan tuotannon ennustetaan kasvavan kaksi prosenttia ensi vuonna.

Rabobankin raporttiin pääset tutustumaan tästä. (englanniksi)

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kiinan talouskasvu pysyi alkuvuonna ennallaan

Tieto on uusi maatalouden kulta – tuottajien pitäisi itse hallita ja myydä sitä

Kiinalainen käytti Suomessa noin 910 euroa – yhteensä turistit kuluttivat 3,1 miljardia euroa viime vuonna