Maatalous

Jokainen lihasika tuottaa tällä hetkellä omistajalleen kolme euroa tappiota – kannattamattomuus ajaa tilalliset umpikujaan

Maatalous 05.12.2018

Suomalainen joulukinkku voi olla pian joulupöydässä harvinainen herkku.


Markku Vuorikari
Suomalaisten sikojen saparoja ei ole typistetty toisin kuin monissa muissa EU-maissa.

Alan kannattamattomuus ajaa sikatilalliset umpikujaan.

Tilojen väheneminen heijastuu myös tulevaan juhlakauteen: suomalainen joulukinkku voi olla pian joulupöydässä harvinainen herkku, kerrotaan maa- ja metsätalousministeriön tiedotteessa.

Somerolla Kankarin tilaa pitävä Jukka Eeva myy noin 3 000 lihasikaa vuodessa. Vuonna 2010 sikatilan ostanut Eeva kertoo, että yksi lihasika tuottaa hänelle tällä hetkellä noin 3 euroa tappiota.

”Melkein jokainen tila punnitsee tällä hetkellä, onko järkevää jatkaa. Hetkellisesti vaikean tilanteen pystyy kestämään, mutta jos tilanne jatkuu pitkään, alan vaihtaminen on ainoa vaihtoehto”, Eeva sanoo.

Tilalliset lopettavat nyt hurjalla vauhdilla: viime vuonna sikatilojen määrä väheni Suomessa 13 prosenttia vuoteen 2016 verrattuna. Vuoden 2018 saldoksi on arvioitu myös 10–13 prosentin laskua viime vuodesta. Jos arvio käy toteen, Suomessa on kuluvan vuoden jälkeen enää alle tuhat sikatilaa.

”Sikatilojen taloudelliset edellytykset ovat olleet todella haasteelliset jo monta vuotta. Lopettaneiden tilojen lukumäärä on erittäin merkittävä: joka kymmenes sikatila lopettaa tänä vuonna”, Suomen Sikayrittäjät ry:n puheenjohtaja Ari Berg sanoo.

Berg kertoo, että kuluvana vuonna on tapahtunut historiallinen käänne: Suomessa tuotetaan nyt vähemmän sianlihaa kuin mitä suomalaiset syövät.

”Viime vuonna Suomessa tuotettiin 182 miljoonaa kiloa sianlihaa. Nyt on ennustettu, että määrä putoaisi jopa 170 miljoonaan kiloon tai sen alle”, Berg kertoo.

Heikko kannattavuus näkyy myös siinä, että tilallisten rakennukset ja laitteet ovat vanhoja.

”Uudisinvestointeja ei ole tehty, koska pääomaa ei ole”, Berg sanoo.

Hänen mukaansa epävarmuus heijastuu myös rahoituspuolelle, ja rahoittajatkin ovat tulleet varovaisemmiksi. Tuotannon väheneminen heijastuu myös sianlihan vientiin.

”Kun tuotanto vähenee rajusti, myös vienti vähenee”, Berg sanoo.

Joulukinkun kulutus on Suomessa korkealla. Suomalaiset syövät keskimäärin 7 miljoonaa kiloa kinkkua vuodessa. Liha-alan yhdistyksen Lihatiedotuksen mukaan valtaosa viime vuonna ostetuista joulukinkuista oli suomalaisia joulukinkkuja, ja ulkomaisten joulukinkkujen osuus oli hieman alle kuusi prosenttia.

Nyt kotimaisen joulukinkun saatavuus on kuitenkin vaarassa, sillä tilamäärän laskiessa sikoja kasvatetaan Suomessa huomattavasti aiempaa vähemmän. Joulun alla kasvatusmäärä pysyy tasaisena, eikä sitä nosteta.

”Teurastusmääriä voidaan säätää hieman, mutta se on marginaalista”, Berg sanoo.

Jukka Eevan mukaan joulukinkkujen tilanne voi kärjistyä etenkin ensi vuoden jouluna, jos lopettavien tilojen syöksy jatkuu.

”Silloin voi olla todennäköistä, että suomalaista kinkkua ei enää riitä kaikille ja hinnat nousevat.”

Berg neuvookin kaikkia suomalaisen joulukinkun mieliviä olemaan tänä vuonna erityisen ajoissa liikkeellä.

”Kannattaa varautua tilanteeseen ja varata joulukinkku mahdollisimman pian”, Berg sanoo.

Maaseudun Tulevaisuus kertoi sikatilojen lopetusvauhdista kuukausi sitten. Jutussa olevan grafiikan mukaan tuotanto on alittanut kulutuksen hienoisesti jo vuosina 2014 ja 2012.

Markkinakatsaus: Joka kymmenes sikatila lopettaa tänä vuonna

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT