Maatalous

Suomen EU-sopimus auki brexitin yhteydessä?

Maatalous 07.12.2018

MTK Hämeen syyskokouksessa pohdittiin myös, mitä vastata henkilölle, joka kysyy perusteluita rehusoijan käytölle.


Luottamuspaikkojen täyttö vaati monta äänestystä. Äänestysvuorossa Pia Parikka, ääntenlaskijoina Jyrki Salminen ja Tuomo Haikonen. Oikealla liiton toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Kataja.

Olisiko brexitin yhteydessä hyvä sauma neuvotella uusiksi myös Suomen EU-sopimuksia, tiedusteli Pia Parikka Heinolasta MTK Hämeen syyskokouksessa Janakkalan Kiipulassa tiistaina.

"Olisiko esimerkiksi maamme sisäiselle tukialuejaolle jotain tehtävissä?"

MTK:n valtuuskunnan puheenjohtajan, keskustan kansanedustaja Eerikki Viljasen mukaan brexitin yhteydessä tehtävät muut muutokset ovat vaikeita, koska EU:lla on paljon tekemistä pelkässä brexitissä.

"Yhden jäsenmaan vaatiessa jotakin, tulisi uusia vaatimuksia myös muilta jäsenmailta."

Pekka Vitie Lammilta kysyi, mitä pitäisi vastata henkilölle, joka kysyy perusteluita rehusoijan käytölle. Miksi sitä tuodaan?

Viljanen vastasi, että ensin on syytä kiittää kysyjää kiinnostuksesta alkuperää kohtaan ja päätöksestä valita kotimaista lihaa.

Toiseksi Viljasen mukaan markkinatilanne ja tuotannon kannattavuus pitäisi saada sellaisiksi, että pärjätään kotimaisella valkuaisella.

Lihantuottaja Vesa Liehu Akaa-Sääksmäen MTK-yhdistyksestä oli huolissaan maidontuotannon vähenemisen vaikutuksesta muuhun kotieläintalouteen. Hän mainitsi, ettei tila saisi enää vasikoita kasvatukseen, jos maidontuotanto loppuu.

Jani Pekkola Hauholta kommentoi yleistä maatalouspolitiikkaa sanoen, ettei taaksepäin menneisyyteen kannata juuri katsella ja haikailla sitä.

"Päinvastoin on haettava uusia mahdollisuuksia, koska tukien merkitys on todennäköisesti jatkossakin vähenemään päin."

Eerikki Viljanen sanoi kokousesitelmässään, ettei maa- ja metsätalousalan pidä suostua ilmastopahiksen rooliin, koska se ei ole totta.

"Päinvastoin me olemme se porukka, joka on hoitanut metsät niin hyvin, että metsä toimii merkittävänä hiilinieluna. Kuvaannollisesti meidän tulee ilmastoasioissa myös hyökätä, ei vain puolustautua."

MTK on laatimassa ilmasto-ohjelmaa, joka on avauksena tärkeä. Liitoilta on pyydetty kommentteja ohjelmaluonnokseen.

Jari Eerola Lammi-Tuuloksesta esitti, että MTK:n ilmastolinjausten tulisi näkyä myös liiton toimintasuunnitelmassa Hämeessä.

Syyskokous valitsi liiton johtokuntaan erovuoroisten tilalle Antti Jaakkolan Lounais-Hämeestä, Tuomas Näppilän Urjalasta ja Juha Vaarin Hattula-Kalvolasta.

Maaseutunuorten edustajaksi valittiin Olli Cavén Hauholta. Hän oli maaseutunuorten yksimielisesti valitsema ehdokas.

Hämeen edustajista MTK:n valtuuskunnassa oli erovuorossa kaksi henkilöä. Valtuuskuntaan äänestettiin Pia Parikka ja Marianne Mänki Lounais-Hämeestä.

Valtuuskunnan varajäsenen paikkoja oli auki kolme, ja ehdokkaita saman verran. Paikkoihin valittiin siten Jari Eerola, Laura Hämäläinen Hämeenkoskelta ja Eero Pura Tammelasta.

Kokouksessa palkittiin työssäoppimispaikkana Pia ja Anssi Parikan lammastila Heinolasta.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT