Maatalous

Teuraaksi tuomitusta kaunottaresta tuli tilan lempilehmä, ja sen lähtöä edelsi sydäntäsärkevä taistelu – "Koskaan en ystävääni unohda"

MT:n joulukalenterin 20. luukku kertoo erään tumman lypsylehmän koskettavan tarinan.
Stiina Hovi
Eläimiä hoidettiin lähes yhtä hyvin kuin omia lapsia, muistelee entinen karjatilallinen Tiina joulukalenterin 20. eläintarinassa.

"Olimme katselemassa muutamaa hiehoa ostettavaksi lopettavalta karjatilalta.

Olin seurannut mustaa kiiltäväkarvaista, aranoloista, laihaa mutta muuten upearunkoista eläintä sivusilmällä koko vierailumme ajan.

Se oli paperien mukaan hyväsukuinen, mutta isäntä sanoi, ettei missään nimessä myy. Menee teuraaksi. Ei anna lypsää, potkii ja ripuloi.

Aikani itsekseni ihastelin tätä uljasta poikinutta ja sanoin että otan tuon. Isäntä ei kehdannut ottaa kuin teurashinnan.

Päivän kuluttua saimme ostamamme eläimet kotinavettaan. Ja edelleen tämä upea lehmä vain ihastutti.

Ensimmäiset lypsyt menivät siten että lypsimet lensivät ja potkua tuli. Ei haitannut, sillä tiesin että tästä mustasta tulee jotain!

Ja muutaman viikon kuluttua se olikin jo lypsykarjastani rakkain eläin niin minulle kuin isännällekin.

Sen luottamus kasvoi ja maitomäärä lisääntyi. Heti ensimmäisenä vuonna lypsi jo yli 10 000 kiloa.

Pääsimme harvoin lomille ja kun vihdoin saimme kolmen päivän loman kauemmaksi, epäilytti että mitenkähän eläimet tulevat hoidettua. Ja kun vielä lempilehmällä oli poikiminen lähellä.

Tarkat ohjeet oli kerrottu lomittajalle ja paperille ylös laitettu. Eipä voinut kurjempaa hetkeä tulla, kun heti lomakohteeseen pääsyä seuraavana iltana tuli ilmoitus, että lehmä oli poikinut aamulla eikä ole noussut... Hirmuisa huoli päälle heti.

Ohjeet oli halvauksen estoon kalsiumin annosta, mutta eihän sitä ollut lomittaja muistanut antaa. Joten käskimme kutsua eläinlääkärin paikalle.

Taistelimme viikon saadaksemme lempilehmän virkoamaan ja nostimme sen ylös useita kertoja päivässä traktorin etukuormaajan ja leveiden liinojen kanssa seisomaan, mutta laihoin tuloksin.

Oli sydäntäsärkevää seurata, miten lempeä katse muuttui pikku hiljaa kärsiväksi.

Täytyy antaa iso kiitos eläinlääkärille, joka itsekin teki kaikkensa kyynelsilmin tämän urhean aarteemme eteen.

Niin tuli se päivä eteen, että eläimen kärsimystä ei voinut enää pitkittää.

Emme kyenneet itse sitä lopettamaan, vaan eläinlääkärin oli nukutettava se ikuiseen uneen.

Ei sitä voi tänä päivänäkään ymmärtää kuinka yksi arka, laiha, lempeäsilmäinen nuori lehmä vei meidän sydämemme. Aina vain se on mielessä vaikka tapahtumasta on kulunut jo kymmenen vuotta.

Meillä on lapsia ja täytyy sanoa, että eläimet olivat kyllä lähes yhtä hyvin hoidettuja kuin lapset.

Luottamuksen ansaitseminen on yhtä tärkeää ihmisten kuin eläinten kesken. Siitä syntyy monesti elämää suurempaa. Kyynelsilmin tätä kirjoitan ja koskaan en lehmäystävääni unohda!"

Tarinan lähetti nimimerkki Tiina.

Kerro meille oma eläintarinasi ja lähetä siihen liittyvä kuva tästä!

Eläinlajilla ei ole väliä. Tarinaan voi yhtä hyvin liittyä lemmikki, hyötyeläin, lintulaudan vieras tai metsän eläin.

Parhaat tarinat kuvineen julkaistaan MT:n joulukalenterissa joulukuun aikana.

Aiemmat luukut löydät osoitteesta mt.fi/joulukalenteri.

Lue lisää

Väitös: Lypsylehmien rehunkäyttökyvyn jalostukseen löytyi uusia keinoja

Brittitutkijat kyseenalaistavat soijajuoman ympäristöedun maitoon verrattuna

Viime vuosituhannella syntynyt lehmä on harvinaisuus

”Lehmät haluavat syödä aamulla", neuvoo amerikkalainen lehmäguru Gordie Jones