Maatalous

Yle: Miljoona baijerilaista vaatii hyönteisten suojelua

Kansalaisaloitteessa vaaditaan muun muassa torjunta-aineiden käytön rajoittamista maataloudessa ja luomun osuuden lisäämistä tuotannossa.
Lari Lievonen
Villeistä mehiläislajeista noin puolet on uhanalaisia. Kuvassa tarhattuja mehiläisiä.

Yli miljoona saksalaista on allekirjoittanut mehiläisten ja muiden hyönteisten suojelua vaativan kansalaisaloitteen Baijerin osavaltiossa, kertoo Yle.

”Pelastakaa mehiläiset” -kansalaisaloite keräsi vaadittavan määrän allekirjoituksia kahdessa viikossa ja Baijerin osavaltioparlamentti tarttuu nyt asiaan. Baijerin pääministeri Markus Söder on kutsunut asian tiimoilta koolle laajan keskustelutilaisuuden.

Läpi mennäkseen aloite tarvitsi vähintään 950 000 allekirjoitusta tai yli kymmenen prosenttia osavaltion äänioikeutetuista. Tarkka allekirjoittaneiden määrä kerrotaan torstaina.

Mehiläiset ovat vähentyneet osavaltiossa viime vuosina ja noin puolet villeistä mehiläislajeista on uhanalaisia tai erittäin uhanalaisia.

Aloitteessa vaaditaan, että kymmenesosasta Baijerin viheralueista tehtäisiin niittyjä, joissa mehiläiset viihtyisivät. Myös jokia ja ojia vaaditaan suojattavaksi paremmin torjunta-aineilta ja lannoitteilta. Lisäksi luomuviljelyn osuus koko maataloudesta haluttaisiin nostaa nykyisestä yhdeksästä prosentista 30 prosenttiin. Aloitteessa vaaditaan myös torjunta-aineiden käytön rajoittamista maataloudessa.

Mikäli Baijeri ei toteuta kansalaisaloitteessa esitettyjä vaatimuksia, asiasta voidaan pitää kansanäänestys.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Bongasitko tänä kesänä mehiläisparven? Poikkeuksellisen innokkaan parveilun taustalla on otollinen kevät

Mehiläisten määrä on suurempi kuin koskaan, mutta hunajasato uhkaa jäädä pieneksi

Hyönteislaji sai nimensä Game of Thronesin pahiksen mukaan – syö toisia ötököitä sisältä päin ja muuttaa ne käveleviksi zombeiksi