Maatalous

Oikeutta eläimille: Saksan viimeinen turkistarha lopetti – minkit myytiin Suomeen

Järjestö iloitsee päätöksestä ja pitää Suomea takapajulana. Yli puolet suomalaisista sallisi kuitenkin turkistarhauksen jatkamisen ennallaan tai eläinten oloja muuttamalla.
Anne Anttila
Yli puolet suomalaisista sallisi turkistarhauksen jatkamisen ennallaan tai eläinten oloja muuttamalla.

Eläinsuojelujärjestö Oikeutta eläimille kertoo tiedotteessaan, että Saksan viimeinen turkistarha on lopettanut toimintansa ja eläimet myyty Suomeen.

Järjestö kertoo saksalaisten eläinsuojelujärjestöjen vahvistaneen, että kyseessä oli maan viimeinen minkkitarha Rahdenissa, Nordrhein-Westfalenissa eli läntisessä Saksassa Belgian ja Hollannin rajalla.

Tarha tuotti vuosittain 4 000–5 000 nahkaa. Tiedotteen mukaan eläinsuojelujärjestö Deutsches Tiershützbüro on kertonut tarhan myyneen eläimet Suomeen. Tarha olisi saanut pitää eläimiä vuoteen 2022, mutta se lopetti toimintansa etuajassa. Oikeutta eläimille kertoo, että "useat saksalaiset eläinsuojelujärjestöt juhlivat turkistarhan sulkeutumista voittona eläimille".

Oikeutta eläimille -yhdistyksen Kristo Muurimaa kutsuu Suomea takapajulaksi ja sanoo maamme jäävän "entistä pahemmin jälkeen eurooppalaisesta eläinsuojelukehityksestä".

"Turkiseläinten kasvatus ahtaissa häkeissä ei kuulu enää nykypäivään."

Muurimaan mukaan Suomea vastaava tarhaus kiellettiin Saksassa vuonna 2017. Uusi laki on edellyttänyt minkeille vähintään yhden neliömetrin tilaa sekä mahdollisuutta uimiseen ja hiekkakylpyihin, Suomessa taas ei.

Muurimaan mukaan huhtikuussa valittavalla eduskunnalla on edessään turkistarhauksen eläinsuojeluvaatimusten uudistaminen. Järjestö viittaa Taloustutkimuksen kyselyyn, jonka mukaan 56 prosenttia vastaajista hyväksyi tarhauksen jatkumisen: 17 prosenttia sen jatkamisen ennallaan ja 39 prosenttia halusi eläimille lisää tilaa ja mahdollisuuksia toteuttaa lajityypillisiä tarpeitaan. Noin 30 prosenttia halusi lakkauttaa tarhauksen kokonaan.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Onneton ulkokissa – onnelliset kissanpelastajat

Animalian Erja Laakkonen ei tapa edes itikoita – "Kannanhoidollista metsästystä on vaikea ymmärtää"

Eläinsuojelutarkastus kohdistuu yhä useammin lemmikkeihin – puutteita löytyi lähes kolmanneksessa tarkastuksista