Maatalous

Fazer ilmoittaa luopuvansa virikehäkeissä tuotetuista kananmunista vuoteen 2024 mennessä

Päätös koskee Suomen lisäksi Baltiaa ja muita Pohjoismaita. Tarvittaessa yhtiö pohtii tukitoimia "vastuullisen kananmunantuotannon" avuksi.
Markku Vuorikari
Virikehäkkikanala. Kuvituskuva.

Fazer ilmoittaa sitoutuneensa luopuvansa virikehäkkikanaloissa tuotettujen kananmunien käytöstä Pohjoismaissa ja Baltiassa vuoteen 2024 mennessä. Sitoumus koskee kaikkia Fazerin liiketoimintoja.

Yhtiö perustelee päätöstään vastuullisuudella.

"Eläinten hyvinvointi on tärkeä osa-alue Fazerin vastuullisuustyössä ja luopuminen häkkikanaloissa tuotettujen kananmunien käytöstä on yksi eläinten hyvinvointia tukevista konkreettisista toimenpiteistä."

Fazer kertoo tehneensä sitoumuksen "yhteistyössä sidosryhmien kanssa", ja se "perustuu arvoketjun toimijoiden kanssa käytyihin keskusteluihin".

”Olemme saaneet arvokasta tietoa toimittajilta, eläinoikeusjärjestöiltä ja tuottajaorganisaatioilta”, kertoo Fazer-konsernin vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa yhtiön tiedotteessa.

”Toivomme, että tuloksellinen yhteistyö jatkuu. Olemme valmiita tarkistamaan tavoitteemme ja etsimään uusia ratkaisuja vastuullisen kananmunatuotannon tukemiseksi, jos saatavuus ja markkinaolosuhteet antavat siihen mahdollisuudet”, hän jatkaa.

Virikehäkkimunien osuutta vähennetään Pohjoismaissa ja Baltiassa portaittain. Ensi vuonna muissa kuin virikehäkkikanaloissa tuotettujen munien osuus nostetaan vähintään 30 prosenttiin ja vuonna 2022 70 prosenttiin.

Pohjoismaiden ja Baltian lisäksi Fazer aikoo luopua häkkimunista myös Venäjällä. Sen aikataulua ei ole kuitenkaan vielä lyöty lukkoon.

'"Venäjää koskevat tavoitteet asetetaan vuoden 2019 aikana", yhtiön tiedotteessa todetaan.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ravintolatoimintansa myynyt Fazer ostaa perheyhtiö Kaslinkin

Fazer myy ravintolansa jättimäiselle, 5,5 miljardia ateriaa vuodessa tarjoilevalle Compass Groupille

Vaatimuksista pitää myös maksaa