Maatalous

Omenalla kaikki hyvin – kukinta ja pölytys onnistuivat

Kasvukauden alku lupaa runsasta omenasatoa.
Markku Vuorikari
Omenan kukinta ja pölytys ovat sujuneet hyvin tänä kesänä.

Hedelmän- ja marjanviljelijäinliiton toiminnanjohtaja Miika Ilomäen mukaan omenasta on tulossa hyvä ja laadukas sato, kunhan isoja raekuuroja ei tule. Hänen mukaansa kukinta ja pölytys ovat sujuneet hyvin tänä kesänä.

Ilomäki kertoo, että sekä omenan että päärynän viljely on nostanut viime vuosina päätään. Päärynän viljelystä ei ole vielä saatavilla tilastotietoa, mutta omenaa sen sijaan viljellään tänä kesänä 303 tilalla yhteensä 673 hehtaarilla.

Yksi viljelijöistä on nurmolainen maitotilallinen Tea Katila. Hän viljelee miehensä kanssa omenan ja päärynän lisäksi vesimelonia, valkosipulia, herukoita sekä pensasmustikkaa.

Ensimmäiset omena- ja päärynäpuut istutettiin tilalla viime vuonna. Ensimmäisiä hedelmiä odotellaan kypsyväksi ensi vuonna.

"Näimme tässä markkinaraon. Etelä-Pohjanmaalla on paljon karjataloutta ja sikatiloja. Me haluamme tehdä jotain muuta", Katila selittää.

Katilan tilalla on haettu oppeja ulkomailta asti. Tilan erikoisuutena tulee olemaan täysin uusi omenalajike, joka on myös sisältä punainen. "Tämän lajikkeen pitäisi sopia myös omena-allergikoille", iloitsee itsekin omenalle allergiseksi tunnustautuva Katila.

Ilomäki mainitsee, että hyvin alkaneen kasvukauden lisäksi hedelmän- ja marjanviljelijöitä on ilahduttanut uuteen hallitusohjelmaan kirjattu maininta siitä, että hedelmä- ja marjamehut poistettaisiin mahdollisesti virvoitusjuomaveron piiristä.

Lisäksi hallitus aikoo selvittää mahdollisuuksia korottaa verosta vapautetun pientuotannon rajaa, mikä myös toisi helpotuksia marja- ja hedelmäalalle.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Hyvä kysyntä kannustaa nykyaikaistamaan omenatarhat: Tuplasti satoa, entistä vähemmän lajikkeita

Porkkanavoi

Ensimmäiset viljelijät päässeet aloittamaan puinnit Pohjois-Karjalassa, suurin osa ei