Maatalous

Taas tehtiin ennätys: Enää kuusi prosenttia viljelijöistä haki tukia paperilomakkeella

Tukien hakeminen paperilomakkeella käy yhä harvinaisemmaksi. Tänä vuonna sähköisesti voi hakea jälleen kahta uutta tukea.
Jaana Kankaanpää
Valtaosaa viljelijätuista on jo vuosien ajan ollut mahdollista hakea Vipu-palvelussa.

Maatiloista 94 prosenttia teki ja palautti tukihakemuksensa sähköisesti eilen päättyneessä päätukihaussa, Ruokavirasto tiedottaa. Vipu-palvelussa tehtiin määräaikaan eli puoleen yöhön mennessä yhteensä 45 717 tukihakemusta.

Paperilomakkeita oli tiistai-iltapäivään mennessä kirjattu hallinnon palveluun noin 3 000. Paperilomakkeiden määrä saattaa hivenen vielä kasvaa, kun kaikki lomakkeet on ehditty kunnissa kirjata palveluun.

Ruokaviraston mukaan Vipu-palvelussa oli viimeisen hakuviikon aikana palvelun käyttöä hidastaneita teknisiä häiriöitä. Niistä huolimatta sähköisesti asioivien maatilojen osuus oli hieman viime vuotta suurempi.

Vaikka tukihakuun oli tänäkin vuonna aikaa pari kuukautta, valtaosa hakemuksista tehtiin viimeisen viikon aikana. Vilkkain päivä yli 4 000 hakemuksellaan oli eilinen eli hakuajan viimeinen päivä.

"Vaikka hakemusten lähetys painottuu hakuajan loppuun, useita viikkoja kestävästä hakuajasta hyötyvät erityisesti neuvojat, jotka tekevät tukihakemuksia useille maatiloille", Ruokaviraston tiedotteessa todetaan.

Tänä vuonna sähköinen haku laajenee kahteen uuteen tukeen. Samaan aikaan päätukihaun kanssa oli auki sokerijuurikkaan kuljetustuen haku, ja torstaina avautuu haettavaksi kansallinen mehiläistalouden tuki.

Sokerijuurikkaan kuljetustuen sähköistä hakua hyödynsi heti ensimmäisellä hakukerralla noin 90 prosenttia tuenhakijoista, Ruokavirasto kertoo.

Ennen päätukihakua Vipussa oli jo haettavissa tämän vuoden eläinten hyvinvointikorvaus, kasvihuonetuotannon tuki ja kansalliset kotieläintuet. Myös niitä haettiin valtaosin sähköisesti. Myös kevään eläinmääräilmoitukset tehtiin pääosin sähköisesti.

Syksyllä Vipu-palvelussa voi puolestaan tehdä vuosittaisen ympäristökorvauksen syysilmoituksen.

Vipu-palvelu on maatilojen käytettävissä ympäri vuoden myös hakuaikojen ulkopuolella. Viljelijä voi esimerkiksi päivittää maatilansa tietoja ja tarkastella tietoja tilalleen maksetuista tuista.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tukihaku päättyy maanantaina – Jos hakemusta ei ole vielä perustanut, se on syytä tehdä jo kiireen vilkkaa

Arkielämämme monimutkaistuu ja raaistuu

Päätukihaku on nyt auki – älä turhaan yritä käyttää Internet Exploreria, sillä se ei enää toimi