Maatalous

Luomupinta-ala kasvaa siitä huolimatta, että uusia luomusitoumuksia ei tehdä

Uusia luomusitoumuksia ei tänä vuonna tehdä, mutta luomutilalliset haluavat silti kehittää tilaansa ja kasvattaa pinta-alaansa.
Jukka Pasonen
Viljelijät saivat itse arvioida tilansa kannattavuutta. Luomutuottajat arvioivat kannattavuutensa hieman paremmaksi kuin tavanomaiset viljelijät.

Tänä vuonna ei ole tehty uusia luomusitoumuksia.

Siitä huolimatta olemassa olevat luomutilalliset ovat halunneet kehittää toimintaansa ja kasvattaa pinta-alaansa, kertoo Terhi Taulavuori ProAgrialta.

Luomuun on voinut siirtyä erikoiskasvintuotantotiloja ainakin osalla pinta-alastaan, sillä erikoiskasvinviljelyssä tuotteesta saatava hinta on merkittävämpi kuin tuen osuus.

Myös sukupolvenvaihdostiloja on voinut Taulavuoren mukaan siirtyä luomun piiriin.

Taulavuori tietää myös tiloja, joilla on tehty jo kirjallinen vuokrasopimus jo ennen tietoa tukikatkosta.

"Näille tiloille luomukorvauksen puuttuminen tuli yllätyksenä."

Osa tiloista jäi nyt odottamaan hallituksen toimia voidakseen hakea uusia luomusitoumuksia.

Luomusitoumusten hakukielto on näkynyt Taulavuoren mukaan luomukursseilla.

"Luomun peruskursseille on osallistunut vähemmän porukkaa kuin aikaisempina vuosina".

Taulavuori arvioi kuitenkin, että kiinnostus luomuviljelyn aloittamiseen ei ole laantunut, vaikka hakukielto onkin laittanut joitain luomuhankkeita jäihin.

Luomutuotanto on houkutteleva vaihtoehto kannattavuutta parantaville tiloille.

"Luomuvalvonnan piiriinhän on mahdollista päästä, vaikka luomutukea ei saisikaan" Taulavuori mainitsee.

Hän kertoo kuitenkin, että uudet yrittäjät eivät ole siihen nyt paljon hakeutuneet.

"Luomutuki toimii erityisesti siirtymävaiheessa kompensaationa riskeille. Siirtymävaiheessa olevia myyntikasveja ei vielä saa myydä luomutuotteena, joten myyntihinta on huonompi. Lisäksi luomutuotanto aloittaessa on paljon opeteltavaa: miten rikkakasvitilanne hallitaan, ravinnehuoltoasiat, viljelykierron ja viherlannoituksen oppiminen sekä pellon kasvukunto. Myös sen takia tuotot voivat jäädä pienemmiksi", Taulavuori summaa.

Hänen mukaansa luomutuotannon toimiessa tuotantoon saadaan tehokkuutta ja kasveista myyntituloja.

Tällöin luomutuen merkitys ei ole yhtä suuri kuin aloitusvaiheessa.

"Hyvään vauhtiin päässeet luomutilat ovat katsoneet, että viljelypinta-alaa voi kasvattaa, vaikka siihen ei heti luomutukea saakaan".

Taulavuoren mukaan edellisessä hallitusohjelmassa oli tavoitteena edistää luomun osuutta peltopinta-alasta 20 prosenttiin, mutta siitä tavoitteesta ollaan jäljessä.

"Tukipolitiikka ei kuitenkaan tähän kannustanut vaan rahat loppuivat kesken. Luomun osuus saatiin nostettua viime vuonna 13,1 prosenttiin, jossa oli mukana siirtymävaiheessa olevassa. Raha ei olisi mitenkään riittänyt 20 prosenttiin", Taulavuori toteaa.

Jutta Mykrä
Luomuviljat pärjäävät hyvin, kun vertaillaan nettovoittoja ja -tappioita.
Aiheeseen liittyvät artikkelit

KoneAgria pitää taukoa ensi vuonna, vuoden 2021 näyttelyn paikasta ei vielä tietoa

Luomumyynti vain kasvaa – maailmassa luomuruokaa myydään jo yli sadalla miljardilla dollarilla

Maatalousneuvonnan tila huolettaa – pitäisikö omistajien ottaa ohjat?