Maatalous

MTK:n entinen kolmas puheenjohtaja, maanviljelijä Antti Franssila on kuollut

”Antti Franssila muistetaan erinomaisena maatalouspolitiikan osaajana ja vaikutusvaltaisena MTK-luottamushenkilönä."
MTK-ETELÄ-POHJANMAAN DIGIHISTORIIKKI
Antti Franssila 1930–2019

Maanviljelijä ja pitkäaikainen MTK-vaikuttaja Antti Franssila kuoli Alajärvellä läheistensä läsnä ollessa viime lauantaina 17.8.2019. Hän oli syntynyt Alajärvellä 23.8.1930.

Antti Franssila oli Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK:n johtokunnan jäsen 1971–1993. Keskusliiton kolmantena puheenjohtajana hän toimi 1983–1993.

Maataloustuottajain Etelä-Pohjanmaan liiton johtokuntaan Franssila kuului 1961–1990. Puheenjohtajana hän oli kaksi vuosikymmentä, 1970- ja 1980-luvut.

”Antti Franssila muistetaan erinomaisena maatalouspolitiikan osaajana ja vaikutusvaltaisena MTK-luottamushenkilönä”, sanoo Maataloustuottajain Etelä-Pohjanmaan liiton toiminnanjohtaja Yrjö Ojaniemi.

Franssila viljeli kotitilaansa Kookinlaaksossa Alajärven Koskenvarrella. Peruna oli tärkein tuotantokasvi.

Urheilu oli Franssilalle mieluisaa. Nuoruuden urheiluharrastus vaihtui iän myötä innokkaaseen urheilun seuraamiseen. Kuntoliikuntaa hän jatkoi niin kauan kuin voimat sen mahdollistivat.

Franssilaa jäivät lähimpinä kaipaamaan lapset ja lapsenlapset perheineen sekä sisarukset perheineen.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Keski-Soinit siirtyvät robottinavettaan vaiheittain – "Haluamme olla sydänverellä ja sataprosenttisesti maidontuottajia"

Syyte: Kymenlaaksolainen viljelijä käytti mäntysuopaa kasvinsuojeluaineena – laittomalla aineella myrkytetyt salaatit ja rucolat päätyivät kauppoihin

"Maatalous ei voi jättäytyä ulkopuolelle ilmastokeskustelusta" – tuuloslaisen viljelijän pelloilla tutkitaan hiilensidontaa