Maatalous

Laukaassa 40 villiintynyttä ja erittäin vaarallista nautaa aletaan jahdata suurriistavirka-avun voimin – "Viimeinen keino on ampua eläimet"

Ihmisistä vieraantuneiden nautojen vaarallisuutta voi verrata isoon riistaan, kuten hirvieläimiin, MTK-Keski-Suomesta kommentoidaan.
Tommi Anttonen
Ihmisistä vieraantuneet ja arvaamattomasti käyttäytyvät naudat ovat vaellelleet Laukaan metsissä kuukausien ajan.

Laukaan Vehniän kylässä omille teilleen lähtenyttä noin 40 lihakarjanaudan laumaa aletaan tänään keskiviikkona etsiä paikallisen suurriistavirka-avun voimin, Laukaan maaseututoimenjohtaja Jari Halttunen kertoo.

"Kaikki tilan pihapellot aidataan. Isäntä on jo aloittanut aitaamistyöt. Riistaporukka kokoontuu tänään ja siinä yhteydessä tehdään linjauksia siitä, paljonko tarvitaan väkeä nautalauman etsimiseen ja aitaukseen saattamiseen", Halttunen sanoo.

"Myös eläinlääkäri on koko ajan mukana varmistamassa toimintaa", maaseututoimenjohtaja huomauttaa.

Valvontaeläinlääkärin päätöksellä kaikki eläimet täytyy lopettaa niiden kiinni saamisen jälkeen.

”Suunnitelmana on saada naudat ensin aitaukseen ja siitä teurasautoihin. Viimeinen keino on ampua eläimet”, Halttunen kertoo.

Laukaan Vehniän kylässä sijaitsevalla nautatilalla ilmeni eläinvalvontakäynnin yhteydessä puutteita alkuvuodesta.

”Vuodenvaihteen jälkeen tietoomme tuli, että eläimistä osa on pihatossa sisällä ja noin 40 naudan lauma vaeltelee vapaana metsissä”, Halttunen vahvistaa.

Kyseistä tilaa on Laukaan ympäristötoimenjohtajan Jukka Lappalaisen mukaan ohjattu eläinsuojelulain noudattamiseen jo tammikuusta lähtien.

"Kun naudat ovat nyt alkaneet liikkua asutuilla alueilla ja tiellä, on tilanne muodostunut ongelmaksi. Eläimet sinänsä ovat terveitä ja hyväkuntoisia", Lappalainen sanoo.

Eläimet ovat liikkuneet vapaina jo kuukausien ajan. Naudat kaihtavat ihmistä ja saattavat käyttäytyä arvaamattomasti ihmisen kohdatessaan.

”Nautalauma voi olla erittäin vaarallinen, sillä eläimet ovat villiintyneet. Laumaan kuuluu tuhat kiloa painavia sonneja”, Lappalainen sanoo.

”Keväällä niitä yritettiin muutamaan kertaan saada kiinni ja ajaa takaisin pihattoon, mutta ne alkoivat juosta kohti ihmisiä. Eläinten käytös on vaarallista”, Jari Halttunen toteaa.

MTK-Keski-Suomi osallistui keskusteluun karkuteillä olevasta nautalaumasta tänään keskiviikkona julkistamassa kannanotossaan.

"Eläinten huono kohtelu ei ole MTK-Keski-Suomen mielestä koskaan hyväksyttävää. Laukaan nautalauman irtipääsyyn ja villiintymiseen liittyy viljelijän uupumus ja väsyminen niin, ettei omasta arjesta pystytty enää huolehtimaan. Paikallinen MTK-yhdistys on ilmaissut huolensa kyseisen tilan tilanteesta viranomaisille jo keväällä", MTK-Laukaan puheenjohtajan Juhana Jalkasen ja MTK-Keski-Suomen toiminnanjohtajan Anja Kettusen allekirjoittamassa tekstissä linjataan.

"Laukaan nautalauman vaarallisuutta on korostettu. Eläinlääkäri Leena Suojala MTK:sta toteaa nautojen olevan saaliseläimiä. Niiden jouduttua eroon hoitajistaan voi eläinten käytös muuttua nopeastikin kesystä alkukantaiseksi. Eläimet vieraantuvat ihmisestä, ja kun ne tuntevat olonsa ahdistetuksi, ne reagoivat pakenemalla. On erittäin tärkeää, etteivät niille vieraat ihmiset lähesty eläimiä. Näiden nautojen vaarallisuutta voi verrata isoon riistan, kuten hirvieläimiin", MTK-Keski-Suomesta kommentoidaan.

MTK-Keski-Suomi korostaa suunnitelmallisuuden ja nautakarjan käyttäytymisen tuntemuksen tärkeyttä haettaessa käytännön ratkaisuja tilanteeseen. Tällä hetkellä päätökset keinoista ovat viranomaisten käsissä.

Juttua on muokattu klo 15:53.

Petteri Kivimäki
Laukaan ympäristötoimenjohtaja Jukka Lappalainen (vas.) ja maaseututoimenjohtaja Jari Halttunen tutkivat kartasta aluetta, josta villiintynyttä nautalaumaa lähdetään suurriistavirka-avun voimin etsimään.
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Laukaassa karkuteillä ollut nautalauma saatiin vihdoin kiinni – "Ne ovat säätä kestävää lihakarjaa, eivät mitään lupsakkaa lypsylehmää"

Villiintynyt nautalauma on edelleen karkuteillä Laukaassa – "Ensisijainen tavoite on ottaa eläimet kiinni ja toissijainen lopettaa ne"

Keskisuomalainen: Laukaassa villiintynyt nautalauma liikkuu vapaalla jalalla