Maatalous

Kauan odotettu sade tuli lopulta väärään aikaan: Kuurot hidastavat puintien etenemistä

Syysviljoista on korjattu hyviä satoja, mutta kevätviljoja kiusasi kuivuus. Rypsi ja rapsi aiheuttivat isoja pettymyksiä.
Petteri Kivimäki
Kevätviljoista lähinnä vasta osa ohrasta on kypsynyt puintikuntoon.

Kevätviljojen puinnit pääsivät hädin tuskin alkuun, kun sää muuttui epävakaaksi.

Eniten sateita on saatu etelärannikolla ja maan länsiosissa, Pro Agria kertoo kasvutilannekatsauksessaan. Kuivinta on ollut maan itäosissa.

Paikoin sateet ovat lakoonnuttaneet viljakasvustoja.

Viimeisten ruislohkojen puinnit ovat käynnissä Varsinais-Suomessa, Etelä-Suomen rannikkoalueella ja Hämeessä. Keski-Suomessa rukiin puinteja vasta aloitellaan tällä viikolla.

Syysvehnästä on Varsinais-Suomessa ja Etelä-Suomen rannikkoalueella puitu 75–85 prosenttia. Maan keskiosissa korjuun arvioidaan alkavan ensi viikolla.

Ruis- ja syysvehnäsato arvioidaan hyväksi tai vähintään tyydyttäväksi lähes koko maassa. Esimerkiksi ruissatojen arvioidaan eteläisimmässä Suomessa ja Pohjanmaan rannikkoalueella olevan 10–20 prosenttia tavanomaista parempia, Etelä-Pohjanmaalla jopa 50 prosenttia yli keskimääräisen.

Kevätviljoista ohran puinnit ovat edenneet pisimmälle: Pirkanmaalla niistä on puitu kolmannes ja Etelä- ja Keski-Suomessa 5–20 prosenttia, Pro Agria tiedottaa. Muualla puinnit ovat vasta käynnistyneet.

Kaurasta on puitu Pirkanmaalla ja Hämeessä 10–20 prosenttia, mutta Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Pohjanmaan rannikkoalueella vasta 3–10.

Aivan ensimmäisiä kevätvehnäkasvustoja on puitu Varsinais-Suomessa, Etelä-Suomen rannikkoalueella ja Etelä-Pohjanmaalla.

Kevätviljojen satonäkymät ovat hyvin vaihtelevat riippuen kylvöjen onnistumisesta ja sateiden paikallisuudesta. Keskikesän kuivuus kutisti satonäkymät hyvistä keskinkertaisiksi tai hieman keskinkertaista heikommiksi.

Kevätrypsin ja -rapsin puintien arvioidaan alkavan kahden tai kolmen viikon kuluessa.

Tuholaiset ja kuivuus ovat aiheuttaneet niin pahoja satotappioita, että monilla alueilla kevätöljykasvien sato on jäämässä puoleen tavanomaisesta. Parhaillakin alueella, Hämeessä ja Pohjois-Pohjanmaalla, sato jää 80 prosenttiin normaalista.

Ensimmäiset härkäpavut on puitu Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla. Härkäpavun sadon arvioidaan kuivuuden vuoksi jäävän välttäväksi koko maassa.

Kuminan puinnit on saatu päätökseen Varsinais-Suomessa ja Hämeessä. Muuallakin ne ovat pitkällä, paitsi Pohjois-Pohjanmaalla, missä korjuu alkaa ensi viikolla.

Kuivuus ja toisaalta sateet ovat hidastaneet syyskylvöjen käynnistymistä ja etenemistä.

Syysöljykasvien kylvöalan arvioidaan pienenevän. Rukiin alhainen hinta puolestaan jarruttaa kiinnostusta ruisalan lisäämiseen.

Nurmien kasvu on ollut heikkoa etenkin rannikkoalueilla. Viime päivien sateet ovatkin olleet tervetulleita, jotta säilörehunurmista saataisiin korjattua kolmas sato.

Etelä- ja Länsi-Suomessa 50–75 prosenttia tiloista suunnittelee korjaavansa kolmannen säilörehusadon.

Parhaat säilörehusadot on saatu Pirkanmaalla, Pohjois-Savossa ja Pohjanmaalla. Huonoimmaksi sato on jäämässä Varsinais-Suomessa ja Etelä-Karjalassa, missä säilörehun kokonaissadon arvioidaan jäävän noin puoleen keskimääräisestä ja riittävän vain välttävästi sisäruokintakaudella.

Jukka Pasonen
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Puintipäivät lyhenevät, sateet pätkivät puintijaksoja ja kuivurit paahtavat täysillä – puinnit paikoin edelleen kesken

Kirje Lukelta kolahtaa lähipäivinä yli 6 000 tilan postilaatikkoon – tämän vuoden satotiedot kootaan jälleen tilastoksi

Kuivuus söi toisen rehusadon