Maatalous

Sotkamossa vehnästä tulossa hyvä sato – kunhan säät jatkuvat suotuisina

Nurmisadosta on tulossa keskinkertainen, parempi kuin viime vuonna.
Jarno Mela
Anniina-vehnää päästään puimaan syyskuussa, Ilkka Huusko kertoo.

Sotkamolaisella maidontuottajalla Ilkka Huuskolla on aihetta tyytyväisyyteen Anniina-vehnää kasvavan peltonsa äärellä.

”Sadosta tulee hyvä, kunhan lämmintä ja poutaa riittää puinteihin saakka”, Huusko totesi tiistaina aamupäivällä.

Maanantain epävakainen sää oli vaihtunut pilvettömään poutaan, ja pääosin lähipäivät näyttävät toivotunlaisilta. Tulevien päivien sääennusteeseen mahtuu kuitenkin myös muutamia sadepisaroita. Anniinaa päästään puimaan syyskuun puolella, isäntä kertoo.

Huuskon viljelykiertoon kuuluu vehnän lisäksi ohraa ja kauraa sekä nurmea, jota tilan pelloista on kaksi kolmannesta.

Nurmi kylvetään suojaviljaan, ja satoa siitä otetaan kolmena vuonna.

Huuskon mukaan tämänvuotinen säilörehusato on keskinkertainen.

”Kevätsato oli hyvä. Syys­satoa kuivuus jonkin verran jarrutteli”, Huusko kertoo.

”Viime vuonna kuivuus koetteli huomattavasti pahemmin.”

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Puintipäivät lyhenevät, sateet pätkivät puintijaksoja ja kuivurit paahtavat täysillä – puinnit paikoin edelleen kesken

Kirje Lukelta kolahtaa lähipäivinä yli 6 000 tilan postilaatikkoon – tämän vuoden satotiedot kootaan jälleen tilastoksi

Kuivuus söi toisen rehusadon