Maatalous

Nurmikoneet ja pienvalmistajat saavat näkyvyyttä, kun isot pelurit jättävät Koneagrian väliin

Reilun kuukauden päästä pidettävät Agritechnica- messut Saksan Hannoverissa syövät torstaina alkavien KoneAgria -messujen uutuuslistaa. Alan isot pelurit haluvat uutuutensa näkyviin vasta siellä.
Valmistaja
Kartanokone tuo kesällä esitellyn puskuvaunun isonveljen nähtäväksi Koneagriaan Jyväskylään.

Kun isoja toimijat ja traktorit sekä puimurit ovat poissa, näyttelyssä on tilaa pienemmille alan toimijoille. Työkoneiden valmistajia ja maahantuojia on mukana sitäkin enemmän.

Tilanne näkyy uutuuslistalla. Seuraavassa on joitakin poimintoja loppuviikolla Jyväskylän messuilla nähtävistä uutuuksista.

Uusia peräkärrymerkkejä ja -malleja on esillä useita.

Kartanokoneet laajentaa puskulavakärryjen valikoimaa aivan uudella Karko PL50:llä. Pikkuveli PL40 esiteltiin jo Okrassa. Suurin oivallus on, että puskulevyä työnnetään vain yhdellä sylinterillä.

Yrjö Tenkanen Oy on vaihtanut perävaunumerkin virolaiseen Robukseen, jolta esitellään kaksi urakointiin tarkoitettua mallia.

Lietelannan levityksessä säiliöiden koot kasvavat. Livakan uudessa kolmiakselisessa vaunussa kyytiin sopii kerralla 25 kuutiota lietettä. Parannuksia on tehty myös vaunujen ohjaimeen.

Aimo Kortteen konepaja laittaa lisää puhtia murskeviljan tekoon. Uusi suurtehomurskain, Murska 4000, nielee parhaimmillaan 80 tonnia viljaa tunnissa, parinkymmenen hehtaarin sadon.

Kokemäkeläinen Finlactic on kehittänyt SäilöX-nimellä kaikenlaisille rehukasveille tarkoitetun säilöntäaineen. Tuote on valmistettu haihtumattomista raaka-aineista kuten natriumnitriitti, heksamiini, natriumbentsoaatti ja kaliumsorbaatti. Säilöntäaineen käsittelyn luvataan olevan miellyttävää eikä se ruostuta työvälineitä.

DeLaval on miettinyt lypsimen ja nännikumin uudelleen. Yhtiö esitteli vuosi sitten EuroTierissa uuden Evanzaksi ristityn lypsimen, jossa lypsin koostuu kiinteästä kuoresta.

Vain joustava sisäosa vaihdetaan. Ratkaisun luvataan helpottavan lypsyä ja parantavan lypsyominaisuuksia.

Paperi- ja sellutehtaiden sivujakeista syntyy typpeen sekoitettuna kelpo peltolannoitetta kilpailukykyiseen hintaan. BioA:n tehdas aloitti keväällä Kotkassa. Ensimmäisenä myyntiin saadaan NK-lannoite, joka sisältää 26 prosenttia typpeä ja 2 prosenttia kalia.

Sonkajärveläinen Envitecpolis tarjoaa uutta hiililaskuria, jolla maatila voi laskea tilan hiilijalanjäljen ja selvittää, mistä suurimmat hiilipäästöt syntyvät. Yhtiön mukaan laskurilla voi selvittää, paljonko maitolitran, viljakilon ja lihakilon tuottamisessa vapautuu hiiltä.

Neuvontajärjestön peruja oleva McTech julkaisi keväällä uuden Wisu-viljelysuunniteluohjelmiston, joka korvasi aiemmin WebWisun. Ohjelmaan on lisätty Smart Farming -ominaisuudet.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Suora lähetys Koneagriasta klo 9.30: Mitä kävijät ovat mieltä messujen tarjonnasta?

Konekauppiaan mielestä rakennemuutosta on turha yrittää hillitä – ne pärjäävät, jotka sopeutuvat

KoneAgrian uutudet: Solumittari arvioi laadun maitoon koskematta ja ledit torjuvat kasvitauteja sinisellä valolla