LUE NÄKÖISLEHTI: Postin lakon vuoksi kaikki MT:n artikkelit ja näköislehti luettavissa vapaasti
Maatalous

Onko pohja jo saavutettu tämän kauden viljanhinnoissa? Suomen ero muuhun Eurooppaan venyy

Saksassa satamahinnat lähtivät nousuun kuukausi sitten ja viljapörsseissä nousu alkoi vielä aiemmin.
Lari Lievonen
Viljasta saatiin kahden katovuoden jälkeen keskinkertainen sato. Saman tien hinnat ovat vajonneet alas.

Viljan hintojen alamäki näyttää ainakin toviksi rauhoittuneen Suomessa. MT:n tämän viikon hintaseurannassa on 62 ostotarjousta, joista laskua on kolmessa.

Hintaseuranta kertoo, että viljoista saa nyt 25–35 prosenttia ja 60–70 euroa tonnilta vähemmän kuin vuosi sitten.

Markkinahintojen tasaantumista on osattu odottaa, sillä Euroopassa hinnat ovat kääntyneet nousuun.

Saksassa satamahinnat ovat vahvistuneet pian kuukauden, ja nousuvirettä oli myös viime viikolla etenkin elintarvikeviljoissa.

Suomessa saatu kelpo sato romahdutti hinnat ja Itämeri-vähennys on taas 20–30 euroa tonnilta saksalaisten eduksi. Eniten eroa on mallasohrassa, noin 40 euroa tonnilta.

Saksan hinnat on poimittu Hessenissä kerätyistä tilahinnoista, jotka saadaan viljaa myyneiltä tiloilta.

Vuosi sitten Suomen ja Saksan hinnat olivat lähes samoja, kun Suomessa sato jäi pieneksi. Nyt viljaa riittää taas vientiin, ja se näkyy ostajien tarjoushinnoissa.

Viljoja noteeraavissa hyödykepörsseissä viime viikot ovat olleet nousuvireisiä. Yhdysvaltojen maatalousministeriön odotettu lokakuun sato- ja varastoraportti sisälsi pieniä yllätyksiä, mutta viljan hinnoissa se tuntui vain vähän.

Ministeriö nosti maissin satoarviota Yhdysvalloissa, kun markkinoilla odotettiin laskua ja alensi soijan arvioita enemmän kuin odotettiin. Vehnän ennuste pidettiin ennallaan.

Sen sijaan Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppaneuvotteluista tihkuneet viestit torstaina saivat markkinoilla vipinää aikaan.

Vehnän ja soijan lähimmät futuurihinnat vahvistuivat perjantaina reilusti yli 3 prosenttia Chicagon hyödykepörssissä.

Pariisin hyödykepörssi seurasi perässä. Lähin vehnäfutuuri vahvistui perjantaina kolme euroa tonnilta 180 euroon. Yhtä korkealla on oltu viimeksi heinäkuun lopulla.

Joulukuun vehnäfutuuri on vahvistunut 14 euroa syyskuun alun jälkeen.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Oikeasti tärkeät asiat unohtuneet

Jo joka kolmas maitotilalla käytetty viljakilo tulee tilan ulkopuolelta

Rehuohra jäi tuontimaissin jalkoihin: Hinta laski