LUE NÄKÖISLEHTI: Postin lakon vuoksi kaikki MT:n artikkelit ja näköislehti luettavissa vapaasti
Maatalous

Uhanalaisen lapinlehmän tutkimukseen liki miljoonan euron rahoitus

Rahoituksen turvin aiotaan toteuttaa muun muassa tunturiroduista kertovaa oppimateriaalia.
Jaana Kankaanpää
Lapinlehmiä on Suomessa noin 400 yksilöä. Ne ovat kooltaan pienempiä kuin nykyään yleinen lypsykarja ja sopeutuneet hyvin pohjoisen olosuhteisiin.

Pohjoismaisen geenivarakeskuksen (NordGen) tunturirotuihin keskittyvä tutkimushanke on saanut yhteensä 950 000 euron rahoituksen.

Hankkeen tavoitteena on koota yhteen tietoa tunturirotujen varhaisvaiheista ja niihin liittyvästä kulttuuriperinteestä. Lisäksi tunturirotujen tunnettuutta aiotaan parantaa.

Nykyisiä lypsykarjarotuja pienemmät tunturirodut, suomalainen lapinlehmä, norjalainen trönderkarja ja ruotsalainen tunturilehmä, olivat pitkään yleisiä karjarotuja. Tuottoisammat lypsykarjarodut ovat kuitenkin korvanneet ne.

NordGenin hankkeesta arvellaan, että tunturikarjan monimuotoinen geeniperimä voi osoittautua tulevaisuuden ruuantuotannon kannalta tärkeäksi.

Rahoituksen turvin tunturirotujen historiaa ja keskinäisiä sukulaisuussuhteita voidaan selvittää DNA-tutkimuksen ja arkeologisten luulöytöjen avulla. Tietoa rotuihin liittyvistä kulttuuriperinteistä aiotaan kerätä muun muassa arkistoista, haastatteluilla sekä kirjoituskilpailuilla.

Kerätystä aineistosta on tarkoitus tehdä tunturiroduista kertovaa oppimateriaalia sekä hyödyntää museo- ja taidenäyttelyissä.

NordGenin kotieläinsektorin johtaja Mervi Honkatukian mukaan on tärkeää löytää alkuperäisrotujen säilyttämiseen kannustavia tekijöitä.

"Odotan hankkeen avaavan mahdollisuuksia esimerkiksi paikallisille pohjoisille maatalousyrittäjille."

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Pelson vankilamaatilan geenipankkikarja etsii kotia – uusi kasvattaja saa eläimet ilmaiseksi

Kaleva: Pelson vankila muuttaa Vaalan keskustaan – geenipankkikarja etsii uutta kotia

Vankiloiden keskittäminen uhkaisi alkuperäisrotujen geenipankkia – "Se on korvaamaton kokonaisuus"