Maatalous

Suomalaisella villalla suursuosio – Pirtin Kehräämö: "Tällaista vuotta ei ole ollut koskaan, tilauskanta on ihan valtava"

Iso tilauskanta aiheuttaa jonoja rahtikehruuseen.
Pekka Fali
Kotimaisilla villalangoilla on on nyt kovasti kysyntää.

Kotimaisen villan kova kysyntä näkyy selvästi myös villaa tuottavilla lammastiloilla sekä Lammastaloussäätiön omistamassa Pirtin kehräämössä Mikkelissä.

"Tällaista vuotta ei ole ollut koskaan. Tilauskanta on ihan valtava", kuvailee Pirtin Kehräämön tuotantovastaava Päivi Häkkinen, joka on työskennellyt Pirtissä yli 30 vuotta.

Lampurien kehruuttamia lankaeriä on tavallisesti ollut yhteensä noin tuhat kiloa vuodessa. Runsaassa vuodessa määrä on kolminkertaistunut.

Suurin asiakas on Myssyfarmi, joka on onnistuneesti brändännyt pöytyäläisten mummojen kutomat villapipot, ja vie niitä maailmalle aina Aasiaan asti. Myssyfarmin ensi vuoden raaka-ainetarve on noin 4 000 kiloa luonnonmukaisesti tuotettua raakavillaa, kertovat yrityksen verkkosivut.

Iso tilauskanta aiheuttaa kehräämölle ruuhkaa. Lampurit odottavat omista villoista tehtäviä lankoja tällä hetkellä kuusi–kymmenen kuukautta.

Samalla Pirtin kehräämön oma tuotanto ja varasto kärsivät, koska rahtikehruu vie suuren osan kapasiteetista. Tilanteeseen haetaan helpotusta etsimällä lisää väkeä töihin.

"Voi sanoa, että suomalaiselle villalle todella on kysyntää ja näkymät ovat valoisat, kunhan ehditään tehdä", Häkkinen tuumaa.

Kehräämö toimii toistaiseksi jälleen ilman toimitusjohtajaa, sillä tänä vuonna aloittanut toimitusjohtaja irtisanoutui lokakuussa.

Lue lisää: Suomen villaketjuun mahtuisi lisää tuottajia, katsoo myös lampuri Johanna Alamikkotervo Tervolasta

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kestävä villasukkalanka ilman muovia? Paimiolainen perheyritys Vuonue teki sen yhdistämällä kotimaisen villan ja tencel-puukuidun

Kuluttajilta tullut viesti rohkaisi: Täysin suomalainen villalanka palaa Novitan valikoimaan

Lappilainen luomuvillan tuottaja Johanna Alamikkotervo: "Suomen villaketjuun mahtuisi lisää toimijoita"