Maatalous

Huolestunut ohikulkija teki eläinsuojeluilmoituksen ulkoilevista luomusonneista – "Ollaan pikkasen liikaa totuttu siihen että eläimet on betonikarsinoissa"

Naudalla ei välttämättä ole kurjaa, vaikka se ulkoilisi räntäsateessa. Keiteleläisen Jyri-Pekka Lemettisen maatilalla ohikulkijan havainto johti eläinsuojelutarkastukseen.

Keiteleläisen Jyri-Pekka Lemettisen maatilalla kävi pari viikkoa sitten yllätysvieras.

"Olin valmistelemassa karja-auton tuloa, kun maasturi ajoi pihaan. Nainen ilmoitti olevansa valvontaeläinlääkäri ja kertoi tekevänsä ilmoitukseen perustuvan valvontakäynnin. Mitäs siinä muuta voi sanoa, kuin että totta kai saa tulla."

Valvontakäynnin syynä oli ohikulkijan tekemä ilmoitus, jonka mukaan karjaa oleskeli ulkona vailla sääsuojaa.

Se ei Lemettisen mukaan pidä paikkaansa, vaan kaikilla sonnitilan eläimillä on halutessaan mahdollisuus päästä pahnoille katon alle. Eläinlääkäri ei havainnut tarkastuksessa moitittavaa vaan päinvastoin kehui eläinten oloja.

Lemettinen arvelee, ettei eläinsuojeluilmoituksen tehnyt ohikulkija ole hoksannut sonnien ulkoilevan vapaaehtoisesti.

"Porukka, jonka takia ilmoitus todennäköisesti oli tullut, oli vähän kauempana pihapiiristä. Siellä on vanha heinälato, joka on kuivitettu ja johon on tehty karsinat. Ladon suuaukko ei näy tielle päin."

"En oikein eläimille voi sanoa, että hus siitä latoon nukkumaan. Ne päättävät itse missä oleskelevat."

Luomusääntöjen mukaan karjan on pääsääntöisesti saatava ulkoilla laitumella tai jaloittelutarhassa. Sonnit olisi sallittua pitää navetassa loppukasvatuksen ajan, mutta Jokinotkon tilalla nämäkin eläimet pääsevät ulos.

Lemettisen mukaan karjan sorkat ovat terveempiä kuin 10 vuotta sitten, jolloin tilan sonneja pidettiin vielä navetassa.

Lemettinen kertoo säännöllisesti maatilan kuulumisia Jokinotkon karjatilan Youtube-kanavalla. Puntaroituaan asiaa hän päätti kertoa videolla myös eläinsuojelutarkastajan käynnistä.

"Meni viikon verran ennen kuin tein videon. Tuumin että laitanko ollenkaan, kun eläinsuojeluvalvonta ei lähtökohtaisesti kuulosta hyvältä. Mutta sen voi kääntää positiiviseksi: Kun asiat on kunnossa, ei tarvitse stressata. Elekee hättäilkö!"

Lemettinen korostaa, ettei ole kenellekään vihainen. Hän haluaa videon kautta kannustaa ihmisiä miettimään, missä oloissa eläinten on hyvä olla.

"Ollaan pikkasen liikaa totuttu siihen että eläimet on betonikarsinoissa neljän seinän sisällä. Harmitellaan kun eläimiä ei näy laitumilla, mutta sitten kun niitä näkyy, se ei aina olekaan niin itsestään selvästi hyvä asia", Lemettinen pohtii videollaan.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

SEY: Näin tuotantoeläinten oloja pitäisi parantaa – ”Suomi ei ole hyvinvoinnin kärkimaa"

Jenni Haukio täsmentää eläinsuojelukommenttiaan Ilta-Sanomissa – Sovittelevampi sävy tuottajia kohtaan

Video: Vasikoiden villiä rallia ja helliä hetkiä – Vierihoidossa hoivaa saavat vasikka ja lehmä